Luona logo

Sairaanhoitajien etätyö kiinnostaa Luonassa

Etätyö on tullut osaksi myös sellaisia ammatteja, joissa sitä ei perinteisesti olla tehty. Sosiaali- ja terveysyhtiö Luonassa tehdään puhelimessa tapahtuvaa hoidon tarpeen arviointia etänä. Sairaanhoitajat Nitta Poukka ja Laura-Lotta Markkinen kertovat kokemuksistaan sairaanhoitajan etätyöstä.

Luonassa etätyötä tekee noin 200 hoitajaa. Kokemukset etätyöstä hoitoalalla ovat olleet Luonassa positiivisia. Tuoreen henkilöstökyselyn mukaan luonalaiset hoitajat ovat etätyömahdollisuuteen hyvin tyytyväisiä. Mahdollisuutta etätyön tekemiseen tarjotaan kaikille puhelintyötä tekeville hoitajille Luona Terveys -palveluissa. 

Päivystyksestä töihin puhelinpalveluun

Sairaanhoitaja Laura-Lotta Markkinen aloitti Luonassa koronaneuvonnan puhelinpalvelussa syksyllä 2020. Uutta työtä etsiessään hän kiinnostui Luonan avoimesta tehtävästä erityisesti etätyömahdollisuuden takia. 

– Olin tuolloin palaamassa työelämään vanhempainvapaalta, ja tiesin, etten halunnut takaisin kolmivuorotyöhön. Etsin lähtökohtaisesti päivätyötä. Etätyöstä hoitoalalla en osannut tuolloin edes haaveilla, Laura-Lotta Markkinen kertoo.

Asiat etenivät nopeasti. Hakemuksen lähdettyä Luonasta oltiin nopeasti yhteydessä, ja kysyttiin muun muassa työaikaan liittyvistä toiveista sekä keskusteltiin etätyömahdollisuudesta. Noin viikon päästä yhteydenotosta Markkinen aloitti työt perehtymällä Luonan puhelimessa tapahtuvaan koronaneuvontaan.

Tietotekniikka jännitti, esihenkilö tuki

Etätyössä Laura-Lotta Markkista jännitti hieman se, millaisia tietoteknisiä ongelmia joutuisi työn ohessa ratkomaan.

– Onneksi it-tuki on ollut hyvää, eikä etätyötä tehdäkseen tarvitse olla mikään tietokonenero. Toki eri kaupunkien potilastietojärjestelmät ovat erilaisia ja ne pitää alkuun opetella ja osata hyvin.

Tarvittaessa apua saa omalta esihenkilöltä. Alkuun yhteyttä pidettiin joustavasti puhelimella ja tietokoneen kautta, jolloin oman näytön pystyi jakamaan ja mahdollisen ongelman selittämään helpommin. 

– Yhteydenpito oli helppoa ja oma esihenkilö oli todella ihana. Tuntui välillä, että olisi oltu samassa paikassa, vaikka olimmekin etänä.

Markkinen kertoo, että etätyö on sopinut hänelle hyvin. 

– Olen suorastaan yllättynyt siitä, miten paljon olen pitänyt puhelintyöstä. Aiempi työni oli sairaalan päivystyksessä ja pohdin aluksi, tuntuisiko puhelintyö siihen verrattuna tylsältä. Mutta puhelimessa tapahtuva työ on myös vaihtelevaa, yllättävää ja vaativaa, sillä ihmisten tilanteet ovat tosi erilaisia.

Etätyö sopii perhetilanteeseen

Sairaanhoitaja Nitta Poukka tuli Luonaan keskellä pandemia-aikaa koronalinjalle töihin. Taustallaan hänellä on kokemusta työskentelystä lasten syöpäosastolla sekä vanhustenhoidossa. Etätyön mahdollisuus houkutteli, sillä se sopi perhetilanteeseen. Muutenkin uuden työn tuoma vaihtelu kiinnosti. 

– Mahdollisuus työskennellä etänä ja tehdä päivävuoroja oli erittäin kiinnostava. Teen 80-prosenttista työaikaa, pääosin 9–15 välillä. Tällainen jousto ei hoitoalalla ole kovin yleistä, Nitta Poukka kertoo. 

Laura-Lotta Markkinen ja Nitta Poukka työskentelevät nykyään samassa tiimissä Luonassa. Työkaverit ovat sopineet tulevansa samaan aikaan toimistolle noin kerran viikossa, jolloin tavataan kasvokkain ja tehdään työtä yhdessä paikan päällä.

Hyviä kokemuksia etätyöstä – joustavuus ja päivätyö houkuttavat

Markkinen ja Poukka ovat molemmat kokeneet etätyön mielekkäänä ja arkea helpottavana ratkaisuna. He eivät kumpikaan löydä etätyöstä erityisiä huonoja puolia. Molemmat korostavat työn joustavuutta, päivätyön mahdollisuutta ja myös perhe-elämän sovittelemista yhteen työn kanssa. 

– Joskus vaikeat asiakaskohtaamiset tai tilanteet työssä kuormittavat, ja kaipaan mahdollisuutta jakaa asiaa ammatillisen kollegan kanssa. Kotona ollessa saatan vain ottaa luurit pois päästä, hengähtää, ja sitten jatkan työtä, Nitta Poukka sanoo. 

Laura Markkisen mukaan kotona työhön voi keskittyä jopa toimistoa paremmin. 

– Palvelukeskuksessa meitä saattaa olla samassa tilassa jopa 10 työntekijää samaan aikaan. Siitä syntyy väkisinkin tiettyä taustahälyä, kotona taas on täysin hiljaista, hän sanoo. 

Luonalaisten hyvinvointia on etätyöaikana pyritty varmistamaan erilaisin tavoin. Laadukas johtaminen ja esihenkilötyö on tässä keskeisessä osassa. Etätyön johtamista kehitetään yrityksessä jatkuvasti, ja esihenkilöiden saavutettavuutta parannetaan. 

Lisäksi yhteisöllisyyttä pidetään yllä sähköisten kanavien avulla. Tiimipalavereihin osallistutaan omasta työpisteestä käsin, oli sitten toimistolla tai etänä. 

– Meillä on Teamsin kautta tiimipalavereita, ja lisäksi on erilaisia keskusteluryhmiä ja kanavia. Niissä voi vapaamuotoisemminkin puhua tai purnata, jos joku asia kaihertaa. Tällaisessa työssä on tärkeää, että asioita voi jakaa samaa työtä tekevän yhteisön kanssa. Keskusteluryhmissä voi myös kysyä apua, Nitta Poukka sanoo. 

Markkasen ja Poukan mukaan hoitajien työyhteisössä etätyö on koettu suurimmaksi osaksi hyvin positiiviseksi asiaksi. Tämän vahvistaa myös Luonan tuore työtyytyväisyyttä mittaava kysely. Etätyötä tekevien hoitajien keskuudessa tyytyväisyys työhön oli erittäin korkea, jopa 4,7–4,8 asteikolla 1–5. Luonassa onkin linjattu, että etätyön tekeminen on jatkossakin mahdollista niin sanotulla hybridimallilla myös Luona Terveyden hoidon tarpeen arvioinnin tehtävissä.

Perehdytys työpaikalla

Hoidon tarpeen arvioinnin ja koronapalveluiden työn perehdytys on Luonassa järjestetty yhteisesti palvelukeskuksessa paikan päällä. Perehdytystä on kehuttu kattavaksi, ja sen tavoite on antaa erinomaiset valmiudet etätyöskentelyyn ja palveluiden laadukkaaseen hoitamiseen.

Perehdytyksessä käydään läpi teknisiin ja järjestelmiin liittyvien asioiden lisäksi muun muassa tietosuojaan liittyviä seikkoja. Etätyöpisteen pitää olla tietoturvallinen, ja työtä tulee voida tehdä rauhassa ilman häiriötekijöitä. 

Jokainen etätyötä tekevä luonalainen saa työhönsä tietokoneen sekä muut työtarvikkeet. Asiakkaiden puhelut tulevat tietokoneen yhteyden kautta. 

Etätyöhön siirrytään kunkin työntekijän omien toiveiden mukaan sitten, kun varsinainen perehdytys työhön on ohi. Mahdollisuutta tulla toimistolle työskentelemään tarjotaan myös aina, eli kotona ei tarvitse olla, jos sen kokee raskaaksi.

Luonan hoitajien kokemia tärkeitä asioita etätyössä

  • Työn ja perheen yhteensovittaminen on sujuvampaa. Erityisesti pienten lasten vanhempien elämää etätyö helpottaa. 
  • Työrauha omassa kodissa voi olla parempi kuin palvelukeskuksessa. 
  • Työvälineet, erityisesti tietokone, ovat hyvin toimivia ja niiden käyttöön annetaan hyvä perehdytys. Ei tarvitse olla mikään tietokonenörtti osatakseen tehdä etätyötä!
  • Jos yksintyöskentely alkaa tuntua raskaalta, voi toimistolle aina tulla. 

Kiinnostaako sinua etätyö hoitoalalla? Tutustu Luonan avoimiin työpaikkoihin.

Voit myös seurata meitä Instagramissa, ja tutustua luonalaisiin ammattilaisiin sekä meihin työnantajana.