Luona logo

Palvelupäällikkö Luonan Kotona-palveluun

Etsimme asiakaslähtöistä ja operatiivisen johtamisen konkaria luotsaamaan Luonan Kotona-liiketoimintaa, johon kuuluvat ikäihmisten neuvonta ja ohjaus, kotona asumisen tuki ja uutena palveluna kotihoito.

Me Luonassa olemme monimuotoinen tiimi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Meillä jokainen saa olla yksilö, mutta kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Uskomme, että vain yhdessä tekemällä syntyy jotain ainutlaatuista. Olisi hienoa saada sinut meille!

Palvelupäällikkönä sinulla on kokonaisvastuu Kotona-liiketoiminnasta, toimit esihenkilönä tiimillesi ja huolehdit resurssoinnista. Työssäsi vastaat nykyasiakkuuksista ja teet uusasiakashankintaa. Palveluiden kehittäminen on avainasemassa, ja seuraat aktiivisesti toimialaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Raportoit työssäsi sosiaalipalveluiden johtajalle.

Asiakkuudet ja tiimi sijaitsevat tällä hetkellä Päijät-Hämeen alueella ja pääkaupunkiseudulla. Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustan alueella, mutta kannustamme hybridityöhön. Työ vaatii matkustusvalmiutta.

Toivomme sinulta osaamista kehittämis- ja esihenkilötyöstä. Myös aikaisempi kokemus asiakasohjauksesta, palveluneuvonnasta tai muusta ikäihmisten parissa työskentelystä katsotaan eduksi. Olethan myyntihenkinen ja joustava sekä työotteeltasi lämmin, välittävä ja arvostava, teet työsi samalla ylpeydellä kuin me muutkin luonalaiset.

Me Luonassa olemme ketteriä ja rohkeita: emme pelkää kyseenalaistaa totuttuja malleja, kehittää uutta ja innostaa asiakkaitamme pohtimaan tehokkaampia ja vaikuttavampia tapoja tehdä työtä. Haluamme olla, ei vaan erilainen, vaan myös paras sote-alan työpaikka. Sellainen, jossa jokaisesta välitetään ja jossa jokainen kokee itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi osaksi työyhteisöä. Työpaikka, jossa jokaisen työllä on vaikutus, ja jossa jokainen voi vaikuttaa työhönsä. Kutsumme sitä #luonaotteeksi, tunnet sen jo kättelyssä.

Työntekijöistämme 93,2 % suosittelee Luonaa työnantajana. Tutustu meihin lisää:

Haluaisitko kuulla lisää tehtävästä? Me haluamme ehdottomasti kuulla sinusta!

Lisätietoja tehtävästä antaa sosiaalipalveluiden johtaja, Sade Iyare, sade.iyare@luona.fi tai 050 355 5249. Saden tavoitat parhaiten ma-to klo 12–13.

Päättymispäivä: 06.12.2022