Kaupallinen johtaja haussa! Tavataan Nordic Business Forumissa?

Luona on kovaa kasvua tavoitteleva kotimainen sote-alan palveluyritys. Tilaaja-asiakkaitamme ovat soten järjestäjät niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Palveluidemme piirissä on jo 2,2 miljoonaa Suomessa asuvaa ihmistä ja liikevaihtomme vuonna 2017 oli 43,1 MEUR.

Koska markkina on suuressa murroksessa, vaaditaan kaupalliselta johtajalta strategista ajattelua ja kykyä jäsentää monimutkainen tilanne kaupallisiksi mahdollisuuksiksi, modernin myynnin ja markkinoinnin ymmärrystä sekä taitoa viedä asioita arjessa eteenpäin niin, että tavoitteemme toteutuvat. Nollasta ei tarvitse lähteä liikkeelle, vaan olemme tänä vuonna kehittäneet tekemistämme aktiivisesti interim-johtajan avulla.

Jos olet etsimäni henkilö, saatat olla tulossa tällä viikolla Nordic Business Forumiin. Löydät minut Brellasta, joten varaa kanssani tapaaminen NBF:ään. Tavatessamme voit kertoa miksi sinä olisit juuri etsimämme kaupallinen johtaja. Minä kerron puolestani miksi Luona olisi juuri etsimäsi seuraava mahdollisuus.

Haen kokopäiväistä ja vakituista johtajaa tiimiin, en konsulttia tai vuokrajohtajaa. Pyydän siis kohteliaimmin, että et varaa meille tapaamista myydäksesi palvelujasi.

Mikäli et ole tulossa NBF:ään, niin laita viestiä ja tavataan muissa merkeissä. Jos et itse ole hakemani henkilö, mutta haluat jakaa viestiäni eteenpäin, niin kiitän jo etukäteen kovasti avustasi!

Milja Saksi, toimitusjohtaja, Luona

rekry #rekrytointi #NBForum2018 #kaupallinenjohtaja

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?