Hyvä ja turvallinen elämä kotona – Luona ja LabWelltech mukana Vanhustenviikolla Lahdessa

Hyvä ja turvallinen elämä kotona on monen ikäihmisen toive. Luona ja LabWelltech osallistuvat Vanhustenviikolle Lahden palvelutorille 4.10. tavoitteenaan tuoda tietoisuutta hyvinvointiteknologiasta ikäihmisille. Palvelutorilla kuullaan ikäihmisten aitoja kokemuksia arkea sujuvoittavista palveluista ja tutustutaan alan yritysten näkemyksiin ajankohtaisista tutkimus- ja kehittämistöistä. Tapahtumassa on myös mahdollisuus testata laitteita. Keskiössä on kuitenkin kokemusasiantuntijat ja heidän tarinansa.

Tapahtuman aikana lavalla nähdään mielenkiintoinen keskustelutilaisuus, jossa mukana ovat niin kokemusasiantuntijat eli ikäihmiset ja omaiset sekä alan asiantuntijat.

Vanhustenviikon tapahtumassa on myös mahdollista liittyä LabWellTechin testaus- ja kehittämisjoukkoihin kokemusasiantuntijaksi. LabWellTech tekee jatkuvasti kiinnostavia kokeiluja yritysten ja hyvinvoinnin palvelujen kanssa. ”Kaipaamme mukaan käyttäjien kokemuksia ja keskustelua teknologian ympärillä”, kertoo Sami Makkula LAB-ammattikorkeakoulusta.

Ikääntyneiden palveluneuvonnassa tuodaan asiakkaille tietoutta apuvälineistä ja hyvinvointiteknologiasta kotona asumisen tueksi. Luonalaiset näkevät hyvinvointiteknologian mahdollisuudet hyvin merkitykselliseksi kotona asumisen tukemisessa. ”Sen avulla voidaan kohdentaa resurssit parhaalla mahdollisella tavalla ja tuoda vapauden ja riippumattomuuden tunnetta ikäihmisille ja heidän läheisilleen”, kertoo Merja Pekkanen Luonan Kotona-palveluista.

Tukea ja tietoa ikäihmisille ja heidän perheilleen

Ikääntyneiden palveluneuvonnan palvelua Päijät-Sotelle tuottava Luona on ikäihmisten kotona asumisen asiantuntija. Luona haluaa neuvontatyössään madaltaa ikäihmisten kynnystä ottaa käyttöönsä hyvinvointiteknologiaa antaen asiakkaille tukea, neuvoja ja kokeilumahdollisuuden. LAB WellTech on Lab ammattikorkeakoulun hyvinvointiteknologiaan keskittynyt testaus- arviointi ja kehittämisympäristö, josta taas löytyy asiantuntijuutta itse laitteisiin ja teknologiaan.

Samalla kun kotiin vietävät terveyden- ja hyvinvoinnin palvelut lisääntyvät radikaalisti, myös näiden teknologia-aste kasvaa. Yhä useammin turvaa ja sujuvaa arkea tuetaan teknologialla esimerkiksi lääkerobottien, paikantamis- tai sensoriteknologian muodossa. Vaikka teknologia ei ole aina digiä, muutos kaipaa mukaan yrityksiä ja palvelutarjoajia, mutta myös ikäihmisiä yhteiseen keskusteluun. Kuinka tulevaisuuden palvelut kohdataan, ja kuinka haluamme avata teknologialle kotiovemme?

Lisätiedot:
Merja Pekkanen, palvelupäällikkö
Luona Oy
merja.pekkanen@luona.fi 

Sami Makkula, tki-asiantuntija
Sami Makkula LAB-ammattikorkeakoulusta
sami.makkula@lab.fi

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?