Luonalaisia mukana tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnossa

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto on oppisopimuskoulutus, joka toteutetaan yhteistyössä koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Tutkinnossa kehitetään Luonan palveluita ja toimintamalleja siten, että ne tukevat Luonan strategisia painopistealueita.

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto alkoi viime vuoden lokakuussa, ja takana on opiskelua nyt muutama kuukausi. Salpauksen lehtorit Vivi Koivisto ja Marja Orpana-Niitlahti kertovat, että odotus ja innostus näkyvät luonalaisissa vahvasti. Kehittämistyö ei ole aina helppoa ja erityisesti, kun oppisopimuskoulutuksessa valinnaiset aiheet ja oma kehitysprojekti eli päättötyö tulisi olla mietittynä jo ennen koulutuksen alkua. Luonalaisille tämä ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia, päinvastoin. ”Kehittämisen ote ja hyvä valmistautuminen näkyivät luonalaisissa alusta saakka. Kehityshankkeita oli selvästi mietitty yhdessä esihenkilön tai tutkinnon ohjaajan kanssa”, Vivi ja Marja kertovat.

Tutkintoa suorittaa tällä hetkellä 14 luonalaista, joka on hieman vähemmän kuin koulutuksen alussa. Mukana on työntekijöitä, esihenkilöitä ja johtoa, ja kaikki Luonan liiketoiminnot ovat edustettuina.

”Koulutus on ollut hyvin innostava, inspiroiva ja positiivisia ajatuksia herättävä. Lisäksi on hienoa, että Luonan eri palveluista on opiskelijoita samaan aikaan, jolloin oppii tuntemaan muitakin luonalaisia”, kertoo terveyspalveluissa työskentelevä Annika Leppänen.

Kehitysprojektien tulee liittyä oman työn kehittämiseen

Kaikki tutkinnon opiskelijat valitsevat oman kehitysprojektinsa. Koska edustettuna on luonalaisia eri palveluista ja liiketoiminnoista, kehityshankkeet ovat luonnollisesti hyvinkin erilaisia. Tuotekehitystyön lehtorit Vivi ja Marja korostavat, että pääasia kehityshankeen valinnassa on, että se on tarvelähtöistä ja palvelee oman työn kehittämistä, ja tietenkin tukee Luonan strategiaa. Tavoitteena voi olla esimerkiksi suunnitella ja rakentaa uusia toimintamalleja ja käytänteitä, palvelukonsepteja ja digitaalisia palveluita. Tällä kertaa mukana on myös perehdytyksen ja arkistoinnin hankkeita.

Luonan vastaanottokeskuksessa työskentelevä Mia Hernández kertoo, että hänen kehitysideansa ajatus lähti halusta tuottaa asiakkaille entistäkin saavutettavampaa asiakaspalvelua teknologiaa hyödyntäen. Ajatuksena on suunnitella kanava, joka olisi laajempi kuin Luonan nykyinen DigiVOK-palvelu. Asiakkaat voisivat sovelluksesta katsoa esimerkiksi alkuinfot omalla äidinkielellään ja löytää tietoja vastaanottopalveluista.

Mukana koulutuksessa on myös Pirkanmaan palveluneuvonnasta Katja Gröhn. Hänen projektinsa liittyy palveluneuvonnan arjen ja toiminnan selkiyttämiseen sekä palvelun laadun tasaistamiseen. Terveyspalveluissa toimivan Annikan ajatuksena taas on kehitysprojektinsa avulla päästä edistämään hoitajien ammattiosaamista ja miettiä keinoja saada ajantasaiset hoito- ja toimintaohjeet käyttöön mahdollisimman pian.

Koulutus on jo nyt tuonut luonalaisille uutta oppia ammatillisesti. ”Kun oppia saa oman työnsä ohessa ja käytännönläheisesti projektin avulla, niin uskon että vuoden loppuun mennessä Luonalle ja minulle itselleni on jäänyt taskuun paljon tästä”, Mia summaa koulutuksen hyötyjä.

Opiskelu jatkuu koko vuoden

Kehitysprojektien lisäksi tutkinto koostuu 10 yhteisestä päivästä, jotka sisältävät erilaisista aiheita. Tutkinnon keskiössä on aina asiakaslähtöisyys kuten Luonassakin on. Opiskelijat sukeltavat mm. digitalisaation maailmaan, tutustuvat palvelumuotoiluun ja tuotteistamiseen ja saavat työkaluja erilaisiin kehittämisen menetelmiin. Olennaista on myös oppia analysoimaan omaa tekemistä. Tutkinnon myötä kehittäminen tuodaan raameihin ja saadaan erilaisia työkaluja ja menetelmiä Luonalle. Puhumattakaan kaikista niistä uusista ajatuksista ja työkaluista, joita voimme hyödyntää palveluissamme, prosesseissa ja toimintamalleissa.

Lokakuun lopussa kehittämisprosessit ovat todennäköisesti siinä vaiheessa, että tuloksia voidaan esitellä. Tutkinnon opiskelijat esittelevät ns. kehittämisprojektien catwalkissa omia kehitysprojektejaan. He saavat niistä palautetta ja ideoita muilta tutkinnon opiskelijoilta ja mahdollisesti myös heidän ohjaajiltaan. Jokaisella on vielä loppuvuosi aikaa työstää projektejaan, mutta tavoitteena on, että vuoden lopussa projektit ovat valmiit ja Luonalla on paljon uusia kehittämishankkeita hyödynnettävissä.

Luonan ja Salpauksen yhteistyö

Luonan ja Salpauksen yhteistyö oli tuttua jo aiemmin, kun luonalaisia osallistui johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon ja lähiesihenkilön ammattitutkintoon. Tutkinto toteutettiin vuonna 2023. Koulutus- ja kehittämiskumppanuuden rakentaminen on tärkeää, sillä silloin on helpompi luoda myös tulevia koulutuspolkuja ja vastata paremmin asiakastarpeisiin. Luottamus syntyi jo ensimmäisen koulutuksen kautta, joten yhteistyöhön lähteminen uudelleen tuntui turvalliselta molemmille osapuolille.

Lue lisää:

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?