Luona selvitti: Ikääntyneet eivät soita hätänumeroon, vaikka sydänoireet olisivat vakavia

Selvitimme yli 65-vuotiaiden ihmisten soittoja Luonan tuottamaan hoidon tarpeen arvioinnin puhelinpalveluun vuonna 2018. Aineistosta ilmenee, että ikääntyneet ihmiset saattavat vähätellä sydänoireitaan.

Luonan tekemän selvityksen mukaan ikääntyneiden soitoista hoidon tarpeen arvioinnin puhelinpalveluun löytyy selkeitä eroja verrattuna koko aineiston puheluihin. Noin 60 prosenttia kaikista ikääntyneiden soitoista liittyvät neljään perusterveydenhuollon luokituksen ICPC2-ryhmään, jotka ovat sydän- ja verenkierron sairaudet, tuki- ja liikuntaelinoireet, ruoansulatuselinten oireet sekä yleiset ja epämääräiset oireet.

Selvityksessä nousi esiin huolestuttava havainto: ikääntyneet soittavat hoidon tarpeen arviointiin silloinkin, kun ammattilainen arvio tilan vakavaksi. Tämä korostui erityisesti sydänoireisiin liittyen.

”Ikääntyneet todennäköisesti vähättelevät sydänoireitaan. He soittavat mieluummin terveysneuvontaan, vaikka oikea taho olisi ollut hätänumero. Näin saatetaan menettää tärkeää aikaa, jota olisi tarvittu vaikuttavan hoidon aloittamiseen ajoissa”, Luonan lääketieteellinen johtaja Lisbeth Forsman-Grönholm sanoo.

Ikääntyneillä esiintyy enemmän soittoja sydän- ja verisuonitauteihin liittyen kuin nuoremmilla ikäryhmillä, ja soitoissa korostuvat sellaiset piirteet, jotka herkästi johtavat päivystykseen hakeutumiseen, esimerkiksi akuuttiin sepelvaltimotautiin liittyvät oireet sekä kohonneeseen verenpaineeseen ja sydämen rytmihäiriöihin liittyvä oireet.

Puhelimessa tapahtuva hoidon tarpeen arviointi on merkittävä mahdollisuus lisätä terveyspalvelujen vaikuttavuutta, sillä neuvonnalla ja ohjauksella oikea ihminen saa todennäköisemmin oikeaa hoitoa, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämisessä on tärkeää välttyä turhilta matkoilta fyysiseen terveydenhuollon pisteeseen, joka saattaa olla ruuhkautunut. Luona on rakentanut puhelimessa tapahtuvan hoidon tarpeen arvioinnin tueksi toimintamallin, jossa hoitajalla on mahdollisuus etälääkärin konsultointiin. Näin ihminen saa todennäköisesti ratkaisun terveyspulmaansa nopeammin, ja akuuttivastaanottojen kuormitus vähenee.

Luona tuottaa hoidon tarpeen arvioinnin palveluja useille julkisen sektorin organisaatiolle, kuten sairaanhoitopiireille. Selvityksessä käytettiin taustamateriaalina useiden toimijoiden hoidon tarpeen arvioinnin soittotietoja vuodelta 2018. Materiaalista ei käy ilmi yksittäisen tilaaja-organisaation tietoja. Aineistossa kuului yli 130 000 puhelua, joista yli 65-vuotiaiden soittojen osuus on noin 14 prosenttia, mikä on vähemmän kuin ikääntyneiden osuus väestöstä keskimäärin.

Lisätietoja raportista ja sen havainnoista:

Lääketieteellinen johtaja Lisbeth Forsman-Grönholm
lisbeth.forsman-gronholm@luona.fi
puh. +358 50 516 06 86
@lisbethfg1

Luona-selvitys - Vaikuttava hoitopolku

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?