Vastaanottokeskuksissa tapahtuva vapaaehtoistoiminta on asiakkaitamme varten

Viimeisen parin kuukauden aikana suomalaisilla on herännyt vahva auttamisen halu Ukrainan sodan syttymisen vuoksi. Vastaanottokeskusten asiakkaat ovat saaneet paljon lahjoitustavaraa ja vapaaehtoiset ovat auttaneet asiakkaitamme monella eri tavalla. Lahjoituksia ja eri tavoin apua saaneet asiakkaat ovat tästä äärimmäisen kiitollisia ja haluammekin välittää nämä kiitokset kaikille vapaaehtoistyötä ja lahjoituksia tehneille! Avuntarjoaminen on hieno ele, joka lämmittää mieltä ja samalla valaa toivoa tilanteeseen. Vapaaehtoistyön ja lahjoitusten jakamisen koordinointi vaativat resursseja ja aikaa. Jotta olemme voineet jakaa jo saatuja lahjoituksia parhaalla mahdollisimmalla tavalla vastaanottokeskusten asukkaille, olemme akuutin kriisin keskellä joutuneet valitettavasti myös pitämään taukoja lahjoitusten vastaanottamisessa joissakin vastaanottokeskuksissamme.

Olisitko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä vastaanottokeskuksessa?

Otamme mielellämme vapaaehtoisia mukaan vastaanottokeskusten asukkaiden tueksi. Vapaaehtoistyötä tekevä on vastaanottokeskuksen asiakasta varten. Vapaaehtoinen ei korvaa Luonan työntekijää, vaan toimii työntekijöiden rinnalla. Perehdytämme kaikki vastaanottokeskuksissa toimivat vapaaehtoiset työhönsä turvataksemme vastaanottokeskuksen asiakkaiden ja vapaaehtoisten turvallisuuden.

Vapaaehtoinen on konkreettisesti mukana asukkaan arjessa, esimerkiksi tutustuttamassa lähiympäristöön, kirjastoon, palveluihin ja liikkumiseen. Vapaaehtoiset ovat järjestäneet esimerkiksi keskuksessa asuville lapsille askartelukerhoja ja aikuisille työhakemushelppiä. Lisäksi vapaaehtoiset ovat olleet mukana tavaralahjoitusten lajittelussa ja jakamisessa. Jos olet kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena vastaanottokeskuksissa, ota yhteyttä Luonan vapaaehtoistyön koordinaattoriin.

Lahjoitustavarat

Otamme mielellämme vastaan hyväkuntoista tavaraa ja ehjiä vaatteita asiakkaillemme annettavaksi. Lahjoitustavaran jakelu tapahtuu keskitetysti tiettyinä ajankohtina, jotta jokaisella asukkaalla on tasavertaiset mahdollisuudet noutaa itselleen tarvitsemansa tavarat. Lahjoituksia ei kannata viedä suoraan vastaanottokeskukseen, vaan ottaa sähköpostitse yhteyttä Luonan vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin ja kertoa, mitä haluaa lahjoittaa. Yhteystiedot löytyvät tämän tekstin lopusta. Tämän jälkeen lahjoittaja saa vastauksena tarkemmat tiedot siitä, minne tavarat voi toimittaa.

Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia lahjoittajia ja vapaaehtoisina vastaanottokeskuksissamme toimineita. Kun kohtaamme vastaanottokeskuksissamme työksemme sotaa ja erilaisia kriisejä kotimaastaan pakenevia ihmisiä, tuntuu todella ihanalta se, että myös lähialueilla asuvat ihmiset haluavat auttaa ja tukea asiakkaitamme.

Tiedustelut liittyen lahjoituksiin tai vapaaehtoistyöhön voi lähettää osoitteeseen vapaaehtoistoiminta@luona.fi.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?