Viisi vuotta ihmisten kohtaamista Luonan vastaanottokeskuksissa

Tuhannet turvapaikanhakijat ovat majoittuneet ja opetelleet suomalaista arkea Luonan enimmillään yhdeksässä vastaanottokeskuksessa. Tulijoita on vieläkin, mutta määrä on jo pitkään ollut vähenemään päin. 

Viidessä vuodessa ehtii parhaimmillaan saada Suomen kansalaisuuden ja oppia kielen – samassa ajassa ehtii myös hitsautua työkavereiden kanssa yhteen. Alusta asti Luonan vastaanottokeskuksissa työskennelleet ohjaaja Mohamuud Shire (kuvassa vas.), sosiaaliohjaaja Sofia Kumpulainen ja vastaanottokeskusjohtaja Mari Saari muistelevat Luona-työuransa alkupäiviä toistensa lauseita täydentäen – monet kokemukset ovat muotoutuneet yhteisiksi muistoiksi. 

Vastaanottokeskusten vauhdikas alku 

Palataan syksyyn 2015, jolloin kolmikko oli aloittanut Luonalla. Vastaanottokeskusten ensimmäiset päivät olivat levottomia. Sodan keskeltä saapuneet ihmiset olivat lopulta saapuneet johonkin etappiin, mutta asettuminen vieraaseen paikkaan hämmensi. Monilla oli sairauksia, matkalla syntyneitä vammoja ja pahoja henkisiä traumoja. Tilannetta ei rauhoittanut se, että ihmisiä saapui koko ajan lisää. Shire ja Sofia muistelevat kumpikin, että perehdytys tapahtui samalla, kun jo käärittiin hihat ja ryhdyttiin työhön.

– Ensimmäisenä työpäivänäni vastaanottokeskuksessa Vantaalla koko talo oli täynnä. Muistan, että asiakkaita oli paljon ja kaikki tuntuivat huutavan. Joku kokeneempi näytti minulle talon eri siivet, ja sanoi, että kyllä sinä opit ja pärjäät, naurahtaa Shire. 

– Minulle ensimmäisistä päivistä on jäänyt mieleen sellainen kaoottisuus. Perehdyttäjäni taisi olla jo kokonaista kaksi päivää työskennellyt talossa, kertoo Sofia.

Shiren mukaan kaaoksen tuntu tuli alkuaikoina myös siitä, että tulijat olivat hädissään ja odottivat epätoivoisesti ratkaisuja ongelmiinsa, nyt kun Suomessa oltiin. 

– Minusta vaikutti, että kaikilla oli jokin paikka kipeänä, ja kun omia hoitajia ei vielä ollut riittävästi, ambulansseja soitettiin vähän väliä. Ensimmäisenä iltana ambulanssi tilattiin kaksi kertaa tunnin sisään. Illan aikana poliisikin vieraili paikalla ainakin kahdesti. Talon kalustaminenkin oli kesken. Muistan, että minun piti mennä kertomaan asiakkaalle, että tällä on huomenna lääkäriaika. Sain tiedoksi asiakkaan huoneen, mutta huoneessa nukkui patjoilla peittojen alla 7-8 ihmistä. Siinä sitten koputtelin miehiä jalasta yksi kerrallaan, että “anteeksi, kuka teistä on Abdi?”

Alkuvaiheessa lähes kaikki vastaanottokeskuksen työntekijät olivat yleisluontoisia ohjaajia, joiden työnkuva oli hyvinkin laaja. Nykyisellään asiakkaita arjessa kohtaava ohjaushenkilöstö muodostaa oman, kolmivuorotyötä tekevän tiiminsä, sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät omansa, ja terveydenhoitotiimissä on terveyden- ja sairaanhoitajia. Lisäksi työyhteisöön kuuluu esimerkiksi suomen kielen opettaja ja kriisityöntekijä. 

Alkuaikojen kaoottisuus ei taaksepäin katsoessa ole Marin mielestä mikään ihme. Suomeen saapui muutaman kuukauden aikana yli 32 000 uutta turvapaikanhakijaa. Luonan yhdeksän vastaanottokeskusta perustettiin nopealla tahdilla, muutamassa viikossa. Mari muistaa perustamiset isoina rutistuksina. 

– Vastaanottokeskukset luotiin pääsääntöisesti inhimilliset perustarpeet edellä. Pyrittiin löytämään nopeasti majoitukseen kelpaavia kiinteistöjä. Ensiksi jouduttiin usein tarjoamaan patjamajoitusta, sänkyjäkin saatiin vasta myöhemmin. Kerrossängyt loppuivat koko maasta – meidänkin piti tilata sänkyjä ympäri Eurooppaa, Ukrainaa myöten. Lähtökohtamme oli saada ihmiset sisään katon alle, antaa heille se oma patja lattialle, tai sänky, jos oli. Sitten huolehdittiin ruuasta, akuutista ensiavusta ja terveydenhoidosta, jos tarvetta tähän oli. Näin lähdettiin vähitellen rakentamaan ja systematisoimaan toimintaa. Henkilökunnan rekrytoiminen riittävällä tahdilla oli myös haastavaa.

Empatiakykyiset ammattilaiset 

Viidessä vuodessa ehtii myös kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Shire ja Sofia kertovat omasta kokemuksestaan: ammatillisuuden kehittyminen näkyy siinäkin, että alkuaikoina asiakkaiden elämäntarinat ja turvapaikanhakuprosessin käänteet saattoivat jäädä voimakkaammin vaivaamaan. Sofian mukaan viidessä vuodessa on oppinut ainakin sen, että itsestä kannattaa pitää hyvää huolta vapaa-ajalla – siten jaksaa ajoittain henkisesti kuormittavaa työtäkin. 

– Vastaanottokeskuksessa asetelma on poikkeuksellinen, vaikka olisikin koulutettu ammattilainen. Alussa asiakkaiden elämäntilanteiden rajaaminen pois mielestä vapaa-ajalla oli hankalampaa, nykyään ehkä osaa olla niin, ettei anna kaiken mennä yhtä syvälle ihon alle. Siinä mielessä ammatillinen kasvu on ollut aika suurta tässä vuosien aikana. 

– Alussa osa uusista turvapaikanhakijoista uskalsi avautua asioistaan vain meille ohjaajllle, eikä toisilleen. Ehkä siksikin jotkut meistä kuormittuivat alussa paljon. Vaikka itsekin olen maahanmuuttaja, niin en ollut tavannut aiemmin ihmisiä, joiden elämässä on ollut näin suuria käänteitä. Turvapaikanhakijoiden tarinoiden myötä maailman uutiset tulevat vasten kasvoja. Asiakkaiden ensimmäiset kielteiset päätökset menivät voimakkaasti tunteisiin. Henkilökunta itki asiakkaiden kanssa. Eivät nuo jutut koskaan kivoilta tunnu, mutta nykyään sitä osaa jo suhtautua rauhallisesti, neuvoa ja ohjata toista oman kokemuksensa avulla, pohtii Shire. 

– Tässä on oppinut ihan älyttömän paljon paineensietokykyä ja joustavuutta, muuttuviin olosuhteisiin sopeutumista ja yhteen hiileen puhaltamista. Se tässä työssä on pitänytkin kiinni, kun on alusta asti lähtenyt siihen imuun, että “me yhdessä saamme hommat hoidettua ja yhdessä kehitetään tätä toimintaa”. Sellaista moniammatillista yhteistyötä on tässä vuosien varrella kyllä oppinut, Sofia jatkaa.

Niin Shire, Sofia kuin Marikin painottavat, että vastaanottokeskuksen työssä pärjäämisessä ja jaksamisessa tarvitaan oman ammattitaidon ohella kykyä toimia muutoksen ja epätietoisuuden keskellä, sekä huumorintajua. Yhdeksi vastaanottokeskuksen työntekijän tärkeimmistä ominaisuuksista nousee kuitenkin empatiakyky. 

– Ihmisen pitää tulla aidosti kuulluksi, vaikkei meillä työntekijöillä olekaan vastausta kaikkiin asioihin tai vaikutusvaltaa turvapaikkahakemuksen päätökseen. Kuitenkin on tärkeää, että työssä osaamme kohdata ihmisen ja olemme aidosti kiinnostuneita asiakkaamme elämäntilanteesta ja kohtalosta. Olennaista on pitää yllä toivoa ja yrittää ohjata ihmistä kohti sitä, että heillä on oma elämä hallinnassa. Tällainen voi olla vaikea ja raskaskin tehtävä välillä – vaaditaan vahvaa ammattilaisen otetta ja empatiakykyä, että sitä jaksaa ja pystyy tekemään, Mari kiteyttää.

Miten turvapaikanhakijat ovat muuttaneet Suomea? 

Vastaanottokeskusten toiminta on kehittynyt viidessä vuodessa, ja moni Suomeen saapunut on jo kotoutunut elämään osana yhteiskuntaa. Miten muu Suomi suhtautuu heihin? Shire, Sofia ja Mari ovat yhtä mieltä siitä, että vastaanottokeskusten tulo osaksi suomalaista arkea on jo jättänyt yhteiskuntaan jälkensä. 

– Alussa oli tietysti enemmän negatiivista suhtautumista, oli ennakkoluuloja. Sitä mukaa, kun vastaanottokeskuksista on siirrytty työelämään ja kouluihin, turvapaikanhakijoihin on totuttu – ja moni heistä on löytänyt oman paikkansa aktiivisena toimijana. Alussahan ihmisillä ei ollut töitä, he hengasivat turhautuneina vaikka kauppakeskuksissa. Itse olen huomannut asenteiden jonkin verran muuttuneen yleisestikin. Monet esimerkiksi auttavat turvapaikanhakijoita saamaan töitä. Vihaviestit ja ennakkoluulot eivät lopu varmaan ikinä, mutta ovat ne mielestäni vähentyneet, pohtii Shire. 

– Iso osa asiakkaistamme on oppinut tosi hyvin suomen kieltä, ja valtaosa käy tosiaan opiskelemassa ja töissä – se on osaltaan lisännyt kontakteja kantasuomalaisten kanssa. Kun kontakteja tulee, niin ennakkoluulotkin hälvenevät. Toki on se pieni ryhmä aina olemassa, joka vastustaa, jatkaa Sofia. 

Myös Mari uskoo turvapaikanhakijoiden vaikuttaneen koko Suomeen. Hän arvelee, ettei monikaan ole ehkä ennen vuotta 2015 paljoa pohtinut maailman pakolaistilannetta, mutta kun jokseenkin jokainen suomalainen on oppinut tietämään turvapaikanhakijatilanteesta ainakin jotain, on tietämys asioista lisääntynyt. Viidessä vuodessa Suomi on muuttunut askeleen verran monikulttuurisempaan suuntaan.

– Uskon, että Suomi muuttuu pikku hiljaa monikulttuurisuudelle myönteisemmäksi. Moni vuonna 2015 maahan tulleista on jäänyt tänne pysyvästi ja on siirtynyt osaksi tämän ajan suomalaisuutta.

Mari muistuttaa kuitenkin, että jo alkuvuosina suomalaisilla tavallisilla ihmisillä oli suuri rooli turvapaikanhakijoiden kohtaamisessa. Vuonna 2015 tulijoita oli vastaanottamassa myös suuri määrä vapaaehtoisia. 

– Se vapaaehtoisten aalto oli suorastaan oma kansanliikkeensä, joka oli todella tärkeä siinä tilanteessa, ja kyllä se näkyy edelleen tänä päivänäkin. Vaikka vastaanottokeskuksia perustettiin vauhdilla, niin turvapaikanhakijoiden vastaanottoon osallistui moni muukin kuin me sitä ammatiksemme tekevät. Meidänkin vastaanottokeskuksissamme vapaaehtoiset ja tukihenkilöt ovat edelleen tuttu näky. 

Vastaanottokeskus vuonna 2025? 

Vuonna 2019 Suomesta haki turvapaikkaa 4 550 henkilöä, joista vain noin 2500 oli uusia hakijoita, loput uusintahakemuksia (Lähde: Maahanmuuttovirasto). Väheneekö hakijoiden määrä niin, että työtä ei tarvita enää viiden vuoden päästä? Shire, Sofia ja Mari uskovat, että vaikka ihannetilanne olisikin, ettei vastaanottokeskuksia tarvittaisi, siihen ei kuitenkaan viidessä vuodessa päästä. Turvapaikanhakijoita tulee Suomeen edelleen, vaikkakin hitaammalla tahdilla. Turvapaikanhakuprosessit voivat lisäksi venyä pitkiksikin. Mari linjaa, että vastaanottokeskuksissa halutaan tehdä työtä niin pitkään, kuin sitä tarvitaan. 

– Aika näyttää, miten EU:n maahanmuuttopolitikka elää, mitä vaikkapa Välimeren alueella tai Lähi-Idässä tapahtuu. Entä mikä vaikutus pandemialla on maailmanmenoon – pysyvätkö rajat kiinni? Kaikki voi vaikuttaa siihen, että meille jossain vaiheessa tulee taas nykyistä enemmän turvapaikkaa hakevia ihmisiä. Päivä kerrallaan mennään ja ollaan valmiina töihin edelleen, Mari jatkaa. 

Viiden vuoden opit ja onnistumisen mittarit

Shire, Sofia ja Mari kertaavat viiden vuoden aikana kehittyneensä ammatillisesti valtavasti. Lisäksi he yksimielisesti kokevat, että vastaanottokeskukset ovat hioutuneet viidessä vuodessa kokemuksen ja systemaattisen kehittämisen myötä koko ajan toimivammiksi. Oman tuntuman ohella vastaanottokeskustoiminnalla on omat onnistumisen mittarinsa, joiden avulla tavoitteita voi seurata jatkuvasti. 

– Seuraamme esimerkiksi, paljonko ihmisiä muuttaa vastaanottokeskuksesta positiivisen turvapaikkapäätöksen jälkeen omaan kotiin, eli kuten meillä sanotaan, kuntaan, ja missä ajassa. Teemme asiakkaille myös omat asiakastyytyväisyyskyselyt. He antavat hyvin avointa kirjallista palautetta, jota seuraamalla voimme kehittää omaa toimintaamme, Mari kertoo. 

Luonassa huolehditaan työntekijöiden jaksamisesta, ja tätäkin seurataan erilaisin mittarein. Kaikki luonalaiset sopivat itselleen vuosittaisen, omaa hyvinvointia edistävän tavoitteen. Se voi olla viikottaista hikiliikuntaa, rentoutumista tai vaikkapa kävelylenkki. Sofia painottaa, että työntekijöiden hyvinvointi heijastuu asiakastyöhön, eli palveluun, jota vastaanottokeskuksissa tarjotaan. 

– Jotta voimme tarjota hyvää ja laadukasta palvelua, meidän täytyy voida hyvin. 

Shiren, Sofian ja Marin mukaan nämä viisi vuotta ovat jo itsessään hieno saavutus, ja vaikka kuluneita vuosia on mukava katsoa taaksepäin, katse on kuitenkin kohti tulevaa. Mari muistuttaa vielä, että tavoitteellinen työ ei onnistuisi ilman sitoutunutta työyhteisöä.

– Voimme olla ylpeitä työstämme – kiitos siitä kaikille ammattilaiskollegoillemme. Ilman systemaattista yhdessä tekemistä ja yhteistä päämäärää meillä ei olisi takana viittä toimintavuotta ja lähes kahta tuhatta suomalaiseen yhteiskuntaan kiinni päässyttä, entistä asiakasta. Jatketaan yhdessä eteenpäin!

Luonan vastaanottokeskukset 2015–2020

• 2015: 32 476 turvapaikanhakijaa
• 2019: 4550 turvapaikkahakemusta, joista 2476 uusien turvapaikanhakijoiden hakemuksia