Luonassa tallennettu koronajäljityspuheluita virheellisesti

Luonan tuottamassa koronajäljityspalvelussa on tallennettu soitettuja jäljityspuheluja ilman, että niistä on asianmukaisesti kerrottu tavoitetuille ihmisille. Puheluiden tallentaminen oli virhe toimintatavoissamme, sillä soitettujen koronajäljityspuheluiden tallentamisesta olisi pitänyt kertoa puhelun vastaanottajalle keskustelun alussa. Olemme hyvin pahoillamme tapahtuneesta. 

Asian tultua ilmi Luonassa on tehty lukuisia korjaavia toimenpiteitä. 

– Olemme ohjeistaneet työntekijöitämme paremmin sekä järjestäneet tietoturvaan ja tietosuojaan liittyviä koulutuksia. Lisäksi olemme varmistaneet, että kaikki aiheettomasti tallennetut puhelut on arkistosta tuhottu. Palvelua meiltä tilaavien kuntien kanssa on sovittu, että koronajäljityspuheluita ei jatkossa tallenneta lainkaan, Luona Terveyden liiketoimintajohtaja Seppo Kariniemi kertoo. 

Tietoa Luonan koronajäljityspalvelusta

Luona tuottaa suomalaisille kunnille ja kaupungeille koronajäljityspalvelua, jossa soitetaan koronalle altistuneille sekä positiivisen koronatestituloksen saaneille ihmisille. Luonan tuottama koronajäljityspalvelu alkoi lokakuussa 2020. Nykyään työtä tekee noin 30 henkilön tiimi, ja he ovat soittaneet koko palvelun toiminta-aikana yhteensä noin 16 000 puhelua. Kaikki soitetut puhelut eivät kuitenkaan liity koronajäljitykseen.

Puheluiden tallentaminen Luonan toiminnassa

Luona tuottaa monia erilaisia puhelimitse tapahtuvia terveysneuvonnan ja hoidon tarpeen arvioinnin palveluita. Niissä palveluissa, joissa puheluita tallennetaan laadun varmistamiseksi, asiasta kerrotaan soittajalle tallenteella puhelun alussa. Joissain palveluissa soittajan on mahdollista jättää takaisinsoittopyyntö, ja sen yhteydessä kerrotaan puhelun tallentamisesta. 

Puhelun tallentaminen on luvallista, mutta siitä tulee aina kertoa soittajalle. Luonan palveluissa tallennettuja puheluita säilytetään kolme kuukautta. Puhelut tallentuvat järjestelmätoimittajamme tietoturvalliseen pilvipalveluun, ja sen käyttämät konesalit sijaitsevat Suomessa. Puhelutallenteisiin pääsy on rajattu.

Lue usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin sivuiltamme:

Usein kysyttyjä kysymyksiä Luonan koronajäljityspuheluista

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?