Asunnottomuus on maailman laajuinen ongelma, johon vastataan maasta riippuen erilaisilla toimilla. Suomessa yhteiskunnallinen tahtotila on ollut vaikuttaa asunnottomuuteen laskevasti. Suomea pidetään joissakin maissa jopa pioneerina tällä saralla. Moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna Suomessa on kyetty vähentämään asunnottomuutta. Esimerkiksi Britanniassa luvut ovat olleet nousevia ja Skotlannissa asunnottomuus on pysynyt samalla tasolla 20 vuoden ajan.
Suomalaiseen asunnottomuuteen pureutuva Asunto ensin –toimenpideohjelma on ollut rohkea keino kokeilla uutta lähestymistapaa. Toimenpideohjelman ympärillä työskennelleet ovat saaneet todella paljon aikaiseksi. Myös vaikeista päihde- tai mielenterveysongelmista kärsivä voi pärjätä tavallisessa vuokra-asunnossa, jos hän saa asumiseensa oikeanlaista tukea. Mutta kaikki tietävät, että tätä työtä tulee jatkaa.
Huolestuttavaa on, että yhä useampi asunnottomista on nuori. Nuoren syrjäytyminen on yhteiskunnallisesti kallista. Opetusministeriön laskelman mukaan kustannus syrjäytyneestä nuoresta on yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa. Vaikka kustannus on iso, silti mieleen tulee päällimmäisenä syrjäytynyt nuori itse ja hänen elämänsä. Jokainen meistä tarvitsee merkityksen olemassaololleen.
Kohtuuhintaiset asunnot ovat, varsinkin pääkaupunkiseudulla, kiven alla. Jokainen asukkaallemme saatu asunto on voitto. Voitto ihmiselle itselleen, ja voitto myös meille, että työmme tuottaa tulosta. Asunnottomuuteen vastaaminen vaatii työntekijöiltämme konkreettisia toimenpiteitä asukkaan tilanteen eteenpäin saattamiseksi. Mikäli asuntoa ei löydy, ei ole mitään minkä päälle elämää lähteä rakentamaan.
Edelleen suurin osa asunnottomista on yksineläviä henkilöitä. Pääkaupunkiseudun tämän hetkisestä asuntotarjonnasta ei löydy niin paljoa yksiöitä, kuin tarve olisi. Ja muuttoliike pääkaupunkiseudulle vain jatkuu. Tuleeko kaikille olla tarjota yksiö vai voisiko lähtökohtana olla asunto? Voisimme mielestäni panostaa enemmän yhteisömalliseen asumiseen, jolloin kynnys päästä kiinni asuntoon madaltuisi. Ainakin nuorten keskuudessa tämä mahdollistaisi paremmin asumisen.
Tarvitsemme rajat ylittävää yhteistyötä asunnottomuuden haasteisiin vastaamiseen. On hyvä, että eri toimijoiden kesken pyritään etsimään aktiivisesti uusia tapoja toimia. Tällöin meillä on mahdollisuus kehittää toimintaa, josta hyötyvät juuri asunnottomat. Puhumattakaan siitä, mikä yhteiskunnallinen merkitys toiminnalla on.
Uusia ajatuksia ei ole koskaan liikaa. Kukaan toimija ei pysty yksin vastaamaan tähän huutoon. Tähän tarvitaan kaikkien yhteistä panosta, niin valtion, kuntien, järjestöjen, kuin yksityisenkin sektorin toimijoiden. Yhdessä meissä on enemmän voimaa.
Kirjoittaja Suvi Salonen, palvelujohtaja, asunnottomien polku, Luona Oy.
Anna kirjoittajalle palautetta email etunimi.sukunimi@luona.fi
