Julkisessa keskustelussa asetamme usein eri ihmisryhmien tarpeet vastakkain. Satsaammeko raihnaisten vanhusten hoitoon vai pikkulasten infektiokierteen katkaisuun, jotta lapsiperheen arjen sujuvuus (ja vanhempien työssä käynti yhteiskunnan hyväksi) taataan?
Myös sote-alan työntekijöiden suoriutumista arvioidaan vastaavalla tavalla. Viimeksi nimekkäät professorit ja tutkijat kyseenalaistivat terveyskeskusten nykyistä työskentelymallia, jossa pyritään hoitamaan kuntoon hankalimpien ja monisairaiden asiakkaiden asioita moniammatillisella, verkkaiselta näyttävällä toimintaotteella (HS, 23.4.2018)
Nähdäkseni tällaisessa vastakkainasettelussa kysymys on lopulta saadusta terveyshyödystä. Haluanko sellaista hoitoa, joka ei merkitsevästi lisää toimintakykyäni?
Tässä blogissani teen aikamatkan tulevaisuuteen. Haluan sillä tuoda esiin, ettei meidän aina tarvitse tehdä jyrkkiä vastakkainasetteluja, kun käytämme fiksusti meillä olevia resursseja.
Skenaariotyöskentely on aina mielenkiintoista, myös omassa elämässä. Olenko itse 90-vuotiaana se todennäköisesti työelämästä poissa oleva vanha rouva, jolla edelleen on paljon haaveita elämästä – vai istunko kotona ja toivon vain, että aamupuuro olisi sileää ja kahvi lämmintä? Uskon että suurin osa meistä haaveilee ensimmäisestä vaihtoehdosta.
Itsellämme toki on suurin vastuu siitä, minkälainen toimintakyky meillä on ikäihmisenä. Kuntatyöntekijöiden seurantatutkimuksessa Mikaela von Bonsdorff ja työryhmä (BMC Public Health, 16, 154) pystyivät näyttämään, että hyvä työkyky keski-iässä ennustaa parempaa toimintakykyä ikäihmisenä.
Digitaaliset ratkaisut voivat jo nyt tukea entistä useampia meistä hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Omakanta-portaaliin tulee lähitulevaisuudessa mahdollisuus tallentaa omat mittaustuloksemme erilaisista henkilökohtaisista seurantalaitteista, mikä on suuri edistysaskel. Tulevaisuudessa ensikontaktissa terveydenhuoltoon ammattilainen voi nähdä, että minulla on ollut stressiä, kun syke on ollut koholla ja uni vähäistä.
Uskon että ohjaus onnistuukin paljon vähemmällä selittelyllä, kun tällainen tieto on käytettävissä. Tekoälyratkaisut auttavat ammattilaista huomioimaan minua mahdollisesti vaivaavat todennäköiset ja vähemmän todennäköiset syyt: elämäntilanteeseen liittyvä stressi vai kuvittelemani harvinainen kasvain, josta olen etsinyt netistä tietoa ja saanut näin vielä enemmän verenpaineeni nousemaan.
Olin hiljattain terveydenhuollon ammattilaisten seminaaritilaisuudessa, jossa digitaalisten ratkaisujen huippuammattilainen kysyi meiltä noin viideltäkymmeneltä kuulijalta: ”Uskotko että sinulla on implantoitu siru elintoimintojen turvaamiseksi siinä vaiheessa, kun olet iäkäs?”
Melkein kaikkien kädet nousivat ylös. Vielä kiinnostavammaksi asian teki, että kyseinen asiantuntija kertoi, että vastaavan tuloksen hän saa melkein kaikissa tilaisuuksissa. Olemme siis valmiit hyväksymään digitaalisen murroksen myös terveydenhuollossa.
Itsekin suhtaudun myönteisesti tähän kehitykseen. Nykyiset turvaratkaisut, joissa seurataan erityisasemassa olevaa henkilöä erilaisten kotiin asennettavien laitteiden tai rannekkeiden avulla, ovat välivaihe tässä kehityksessä. Oleellisinta on, että tuemme ikäihmisen mahdollisuuksia liikkua ja olla osana yhteiskuntaa niin, että hän tuntee olonsa turvalliseksi lähtiessään ulos omasta kodistaan. Työtä tämän edistämiseksi vielä on. Erja Portegijsin tutkimusryhmä on havainnut, että heti kodin lähietäisyydellä olevat fyysiset esteet ovat huomattava este päästä ulos kodista ja näin ylläpitää sekä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. (Archives of Gerontology and Geriatrics, 69, 69-76. doi:10.1016/j.archger.2016.11.011)
Tulevaisuudessa monikanavaseuranta mahdollistaa tiedonsaannin yksilön liikkumisesta ja hyvinvoinnista, jotta voimme poistaa näitä meille osittain näkymättömiä esteitä. Olemme myös jo ottaneet askelia tällä polulla. Luonan operoiman Tampereen Kotitorin toiminta on tästä hyvä esimerkki. Kotitori on arjen avuksi luotu monipuolinen neuvontapiste Tampereella, jossa erilaisia sosiaali- ja terveysalan palveluita on koottu yhteen paikkaan. Kotitorilla asioita hoidetaan ratkaisukeskeisellä työotteella, ja siten ikäihmiset pystyvät tutkitusti jatkamaan pidempään toimintakykyistä kotona asumista. Tulokset puhuvat puolestaan.
Mielenkiintoisia mahdollisuuksia on siis edessämme. Yhteenvetona aikamatkastani teen itselleni seuraavan pitkän aikavälin suunnitelman:
- Otan vastuun omasta elämästäni jo nyt – henkilökohtaiset mittalaitteet tukevat hyviä elämäntapojani, mutta itse päätän mitä pistän suuhuni puhumattakaan riittävän levon määrästä.
- Otan yhteyttä terveydenhoitoon silloin kun tarvetta on.
- Hyödynnän jatkuvasti kehittyviä digitaalisia ratkaisuja.
- Otan innolla vastaan älykkäitä ratkaisuja – satavuotiaana voin sitten karata ikkunasta omia synttäreitäni karkuun!
Kirjoittaja Lisbeth Forsman-Grönholm on työterveyshuollon erikoislääkäri. Luonassa hän toimii lääketieteellisenä johtajana ja kehittää Luonan tarjoamia palveluita sekä julkiselle että yksityiselle sektorille. Lisbethillä on laaja kokemus työterveyshuollon, työkykyjohtamisen ja työeläkevakuuttajan tehtävistä, joissa toiminnan vaikuttavuuden osoittaminen on oleellista, kun asiakas arvioi palveluista saamaansa lisäarvoa.
