Kuuntelen TEDx Talks -puheita ja pohdin, kuinka kammeta blogiaihe sanoiksi paperille. Kuinka puhua oman osaamisen varmistamisesta ja sotemuutoksen haasteista kuulostamatta papukaijalta, joka vain toistaa kertaalleen kuulemiaan fraaseja?
- Kirjoita elinikäisestä oppimisesta. Kerro, kuinka muutokset vaativat meiltä suunnitelmien laatimista, riskinottokykyä ja ohjainten ottamista omiin käsiin. Eilinen oli erilainen kuin tämä päivä, huominen jälleen jotain muuta. Nykypäivän hoitaja rakentaa itse oman polkunsa.
Elinikäinen oppiminen nousi puheenaiheeksi 1990-luvulla, vaikka itse termi oli keksitty jo muutama vuosikymmen aikaisemmin. Mistään uudesta asiasta ei ole kyse. Pysyäkseen muutoksissa mukana, omavaraisena ja osallisena, ihmisen on oltava avoin kasvulle ja henkilökohtaiselle kehittymiselle. On otettava vastuu itsestä.
Kannustetaanko meitä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia olemaan itsenäisiä, vapaita ja kunnianhimoisia? Saammeko me luoda oman polkumme? Vastaus on kyllä. Tietenkin saamme.
Alalla, jolla on totuttu vahvoihin hierarkioihin, kannustus tosin täytyy usein hankkia peiliin katsomalla ja itseänsä kehumalla. Joillain työpaikoilla oppimispolut ovat pelkkiä polunpätkiä tai pikemminkin parinkymmenen sentin pituisia legopötköjä, joten uutta oppia pitää etsiä itse muista lähteistä. Palkitsemismalleja ei ole välttämättä kehitetty, eikä laajakaan kouluttautuminen aina johda mielekkäämpiin työtehtäviin. Työnkuvaa on uskallettava lähteä kehittämään ruohonjuuritasolta, vaikkei se suoranaisesti johtaisi kunniamainintoihin.
Yksittäinen hoitaja tai sosiaalityöntekijä saattaa sellaisessa tilanteessa masentua ja ajatella niin kuin itse vuosia sitten ajattelin: ”Tästä duunista pääsee eroon vain lottovoitolla.” Tietysti rakenteet vaikuttavat siihen, kuinka helppoa yksilön on toteuttaa itseään. Kateellisena katselin kollegoitani, joiden sydän paloi tälle ammatille ja uteliaisuus ajoi uusiin tilanteisiin.
Uteliaisuus minutkin lopulta pelasti. Löysin uudestaan roolini asiantuntijana, kun annoin tilaa halulleni kokeilla jotain muuta, jotain uutta. Aloin kehittää itseäni kokonaisvaltaisesti; en enää ajatellut, että tämä tässä on elämäni sairaanhoitajana, tuo tuolla urani kirjailijana ja kulttuurityyppinä, eikä näillä kahdella erillisellä minällä ole mitään tekemistä keskenään.
Näen tuon jakson elämässäni osana isompaa oppimisprosessia, jonka seurauksena osaan nyt arvostaa omaa kykyäni rakentaa polkuani, vaikka sitten keltaisista tiiliskivistä, jotta pääsen unelmiini kiinni. Me olemme kokonaisia ihmisiä, monisärmäisiä ja moneen pystyviä. Meillä on elinikäinen lupa olla kiinnostuneita monista asioista samanaikaisesti.
Uteliaisuuden lisäksi myötätunto suojaa katkeruudelta. Empatia itseä kohtaan auttaa jaksamaan, vaikka välillä eteneminen olisi hitaampaa ja vaatisi ylimääräisiä ponnistuksia, tai vaikka tulisi hetkellisesti lyötyä päätä seinään. Ja myötätunto muita kohtaan auttaa näkemään oman kehittymisen osana suurempaa kuviota. Oma kasvu on hyväksi myös ihmisille ympärilläni.
Näistä palikoista syntyy intohimo – myös meidän ammatissamme, jota on totuttu pitämään tarkoin säädeltynä ja ylhäältä vartioituna. Sitä jolla on jano, ei tarvitse pakottaa veden ääreen. Hän rakentaa oman polkunsa rantaan.
Kerro, kuka olet?
Olen Seija Helander, 48-vuotias espoolainen, jonka intohimona on golf ja puutarhanhoito. Kumpaakaan en ikinä kykenisi tekemään työkseni – ja juuri siksi ne ovat harrastuksina niin rentouttavia.
Mitä teet työksesi?
Osan ajasta teen töitä sairaanhoitajana Luonan vastaanottokeskuksessa Nihtisillassa; muina päivinä työskentelen vapaana kirjailijana. Sairaanhoitajana työkokemusta on kymmeneltä vuodelta, kirjailijana muutama vuosi vähemmän. Kummassakin ammatissa törmään jatkuvasti uusiin maailmoihin ja tapoihin tarkastella elämää. Siinä sivussa kasvan ihmisenä itsekin.
Mikä saa sinut innostumaan työssäsi?
Rakastan työtäni (kumpaakin niistä), koska nautin vastuun ottamisesta ja arvoitusten ratkaisemisesta. Juuri eilen sain selvitettäväkseni erityisen monimutkaisen potilaskertomuksen: tutkimuksia oli tehty ja jatkohoitoja suunniteltu, palautetta saatu ja ohjausta annettu. Tuntui, etteivät asiakkaan asiat edenneet mihinkään suuntaan, tai ehkä sittenkin joka suuntaan samaan aikaan. Revin hiuksiani ja hain toisen kupin teetä taukohuoneesta. Soitin asiakkaan entiseen hoitopaikkaan ja naputtelin muutaman viestin lääkärille. Jossain kohtaa vyyhti alkoi purkautua. Asiakkaan tarina alkoi hahmottua. Tässä kertomuksessahan onkin juoni! Ehkä hiukan absurdi ja paikoin himmeän lyyrinen, mutta juoni kuitenkin. Ja merkitys.
Tajusin, että tämän vuoksi työtäni teen: etsin merkityksiä ja tarinoita. On suunnattoman tyydyttävää löytää ratkaisun avaimet ja auttaa siten ihmistä, joka hakee hoitoa ja lohtua, helpotusta tai tukea. Joskus tarinaan kuuluu myös rajoja ja säröjä.
Jokaisella meistä on oma juttumme, jokin pohjimmainen syy työntekoon. Haluankin nyt haastaa sinut, lukija, pohtimaan omaa ydinjuttuasi työssäsi. Mikä saa sinut uteliaaksi? Mikä herättää myötätuntosi ja sytyttää ammatillisen intohimosi?
Työpaikan hyvä henki ja ammatillinen intohimo puhuttaa Luona AfterWork -tapahtumassa 15.1.2019
Oletko sote-alan ammattilainen ja kiinnostuit Seijan ajatuksista? Lisää oivaltavia näkökulmia aiheeseen saat Luona Afterwork -tapahtumassa tammikuussa. Tule mukaan kuulemaan muun muassa Ben Furmanin puheenvuoro työssä viihtymisestä ja vaihtamaan ajatuksia alan kollegoiden kanssa. Saat uusia ideoita ja konkreettisia työkaluja hyvän hengen luomiseen työyhteisössäsi.
Ilmoittaudu mukaan Luona Afterwork:iin! Paikkoja on rajoitetusti.
