Meidän luona olet tärkeä – Luonan henkilöstökyselyn tuloksia

Haluamme olla sote-alan paras työpaikka, joten meillä tehdään henkilöstökyselyitä säännöllisesti. Alkuvuodesta 2023 teetetyn henkilöstökyselyn keskiarvo oli 4/5. Vastausprosentti kyselyssä oli 66 %.

Arvoihimme ja yrityskulttuuriimme kuuluvat välittäminen jokaisesta työntekijästä sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä. Toteutamme Luonassa henkilöstökyselyjä neljästi vuodessa. Laaja henkilöstökysely tehdään alkuvuodesta ja sen seurantakysely syksyllä. Näiden lisäksi tehdään kaksi lyhyttä fiiliskyselyä. Henkilöstökyselyitä on usein, jotta aidosti voidaan huolehtia, että asiat kehittyvät oikeaan suuntaan. Seurantakyselyn avulla voidaan myös paremmin mitata tuloksia, onko suunta oikea.

Minua arvostetaan työpaikallani sellaisena kuin olen

Meille on tärkeää kohdata ihminen omana persoonanaan. Tämä on mainittu myös yrityskulttuurissamme, jota kuvaamme #luonaotteeksi. Koska asia on meille tärkeä, kysymme tätä vuosittain henkilöstökyselyissämme. Kyselyn mukaan, 4,3/5 kokee, että häntä arvostetaan työpaikalla sellaisena kuin on.

Luonan yrityskulttuuri eli #luonaote-indeksi oli huikea 4/5. Henkilöstömme mukaan meillä toimitaan #luonaotteen mukaisesti ja se koetaan merkityksellisenä työssä viihtymisen kannalta.

Luonan kulttuuri eli #luonaote on tapa toimia; inhimillisesti luonasi, kasvaen ja oppien sekä vastuullisesti toimien.

Kehitämme jatkuvasti ammatillisuutta, esihenkilötyötä ja johtamista. On hienoa, että henkilöstömme arvostaa tätä sillä myös esihenkilön toiminta sai korkeat pisteet, 4,3/5. Esihenkilöihimme luotetaan ja he mahdollistavat tiimiläistensä työssä onnistumisen.

Suosittelen Luonaa työnantajana

Meille on tärkeää, että Luonassa viihdytään. Kysymme säännöllisesti henkilöstöltämme suositteluprosenttia, joka on Luonassa huikea 83 %. Tavoitteemme on, että luku pysyy yhtä korkealla. Tähän vaikuttaa yrityskulttuurimme vaalimisen lisäksi, mm. henkilöstöedut, joita päivitämme vuosittain.

Haluamme huolehtia henkilöstömme hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti. Ymmärrämme, että kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttaa muukin kuin työhyvinvointi. Tuemme työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista. Ihminen on kokonaisuus ja työntekijän hyvinvointi ei lopu työpaikan kynnykselle.

Tiimin ja työyhteisön toiminta saa henkilöstökyselyissä usein korkeat arvosanat. Uusimmassa kyselyssämme tulos oli 4,4/5, joten luonalaiset arvostavat ja myös vaalivat hyvää työyhteisöä. Iloitsemme yhdessä onnistumisista ja toimimme avoimesti ja luottamuksellisesti.

Vaalimme vastuullisuutta

Luonalaiset kokevat vastuullisuuden ja työn merkityksellisyyden erittäin tärkeänä. Meille on tärkeää tehdä toiminnan vastuullisuutta näkyväksi, ja Luona olikin ensimmäinen sote-alan toimija, joka aloitti raportoimaan vastuullisuudesta kansainvälisen GRI-standardin mukaisesti. Hienoa, että myös luonalaiset kokevat, että vastuullisuutta tehdään aidosti näkyväksi. Tätä tulee ehdottomasti vaalia jatkossakin.

Luona Oy:lle myönnettiin Yhteiskunnallinen yritys -merkki, joka myönnetään suomalaiselle yritykselle, joka haluaa viestiä läpinäkyvästi, että yritys ratkoo yhteiskunnallisia ongelmia ja toimii kestävän hyvinvoinnin rakentajana. Luonalaisten hyvinvointi ja, että meillä viihdytään, on meille erittäin tärkeä asia. Haluamme osallistua henkilöstön ammatilliseen kehitykseen, ja henkilöstön kyvykkyyden kasvattaminen on nostettu strategiaamme saakka.

Tavoitteet ja strategia selkeämmiksi

Henkilöstökyselystä nousi esiin myös selkeitä kehityskohteita. Luona-tasolla nämä liittyivät tavoitteisiimme. Henkilöstömme toivoo, että Luonan tavoitteet ovat selkeämpiä suhteessa omiin ja tiimin tavoitteisiin. Vastaukset olivat tavoitekysymyksissä 3,5/5 luokkaa. Luonan strategiaa toivotaan myös avattavan paremmin.

Järjestimme henkilöstötapahtuman tammikuussa, jossa kävimme yhdessä läpi Luonan strategiaa peilaten soten toimintaympäristöön. Saimme tapahtumasta hyvää palautetta, mutta strategiaa on erittäin tärkeää käydä läpi tiimi- ja toimipistetasoilla esihenkilöiden toimesta, jotta se ei jää vain ylätasolle. Jokainen luonalainen vaikuttaa omalla päivittäisellä toiminnallaan Luonan strategiaan ja tavoitteisiin. On siis erityisen tärkeää tuoda se lähemmäs henkilöstöä ja konkretian tasolle.

Kyselyistä konkretiaan

Henkilöstökyselyt ovat luotettava tapa saada palautetta henkilöstöltä ja seurata kehitystä. Luonassa on tällä hetkellä yli 500 työntekijää, joten myös kyselyn vastausprosentti on tärkeää saada pysymään korkealla, jotta tulokset ovat aidosti luotettavia. Tähän on tärkeä panostaa myös jatkossa.

Henkilöstökyselyn tulokset käydään läpi aina sekä Luona-tasolla että tiimeissä. Jokainen tiimi tekee oman kehityssuunnitelman, ja valitut kehitysasiat tuodaan liiketoimintajohdolle ja siitä edelleen johdolle tiedoksi. Kehityssuunnitelmaa seurataan tiimeissä, jotta suunnitelma ei jää vain suunnittelutasolle. Toimintaamme kehitetään yhdessä, ja suunnitelmien avulla luodaan myös Luona-tasoiset kehityssuunnitelmat, joiden toteutumista seurataan johtoryhmässä.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?