Luona Hoiva Oy, entinen Mawell Care, liittyi osaksi Luona-konsernia 2016, jolloin myös nimi Luona Hoiva Oy otettiin käyttöön. Luona Hoiva Oy tuottaa terveys- ja sosiaalipalveluita toimien hyvinvointialueiden kumppanina ympäri Suomen. Palveluneuvontaa ja ohjausta toteutetaan ikääntyneille, lapsiperheille, vammaisille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille kahdella hyvinvointialueella. Luona toimii yhdellä hyvinvointialueella kokonaisvaltaisena palveluintegraattorina toteuttamalla ainutlaatuista toimintamallia hyvinvointialueen käyttöön. 116117-päivystysapupalvelua toteutetaan neljällä hyvinvointialueella ja lisäksi Luona Hoiva Oy toteuttaa hoidon tarpeen arviointia ja terveysneuvontaa pääkaupunkiseudulla.
”Haluamme Luona Hoiva Oy:ssa luoda koko yhteiskuntaan vaikuttavaa hyvinvointia yhdessä kumppaneidemme kanssa. Meille on tärkeää, että pystymme vaikuttavasti, tehokkaasti ja rautaisella ammattitaidolla auttamaan avuntarvitsijoita heidän tilanteensa edellyttämällä tavalla”, kertoo Luonan asiakkuusjohtaja Sami Lehikoinen.
Luonan päivystysapupalvelussa ehkäisemme turhia päivystyskäyntejä siten, että jopa 70% hoidetuista kontakteista ei päädy päivystykseen ja kuormita jo ennestään pitkiä päivystysjonoja.
Lue lisää: