Luona Oy:lle Yhteiskunnallinen yritys -merkki

Luona on perustettu vuonna 2014, kun halusimme luoda uuden tyyppisiä ja yhteiskunnallisesti vaikuttavia toimintamalleja rakentavan toimijan Suomen sosiaali- ja terveyskenttään. Myös luonalaisille on tärkeää auttaa ja tukea haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä.

Yhteiskunnallinen Yritys -merkin avulla Luona haluaa nostaa yhteiskunnallista merkitystä myös sote-palveluissa, ja muistuttaa vastuullisuuden tärkeydestä yritystoiminnassa. ”Haluamme luoda koko yhteiskuntaan vaikuttavaa hyvinvointia yhdessä kumppaneidemme kanssa. Meille on tärkeää kehittää ja räätälöidä palveluita aitoon tarpeeseen, ja tuottaa palveluita, jotka säästävät yhteiskunnan varoja”, kertoo Luonan toimitusjohtaja Tommi Qvick.

Luona Polun asumispalveluiden vuotuinen suora laskennallinen kustannussäästö​ vuonna 2022 oli 3,4 miljoonaa euroa.

Luona on erilainen sote-alan toimija, sillä olemme mukana erilaisissa kehityshankkeissa viranomaisten, yritysten ja hyvinvointialueiden kanssa, ja autamme kehittämään palveluita, joilla autetaan ihmisiä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että autamme kehittämään uusia hankkeita tai palveluja, josta hyötyy koko yhteiskunta tai jokin tietty ihmisryhmä. Annamme oman asiantuntijuutemme ja kokemuksemme kehitystyöhön tai yhdessä toisten toimijoiden kanssa tuotamme ja testaamme palveluja.

Kehitämme etäpalveluita, koska haluamme tuoda etäpalvelut kaikkien saataville, myös yhteiskunnallisesti heikossa asemassa oleville. Nostimme koulutusbudjettiamme, koska haluamme tarjota säännöllistä työnohjausta luonalaisille. Kannustamme Luonassa myös itsensä kehittämiseen, se on nostettu strategiaamme saakka. Pidämme myös tärkeänä edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Luona on ensimmäinen sote-alan toimija, joka aloitti raportoimaan vastuullisuustyön etenemisestä kansainvälisen GRI-standardin mukaisesti. Julkaisemme pian kuudennen vastuullisuuskatsauksemme.

Luona Oy:n liiketoiminnat ovat Luona vastaanottopalvelut sekä Luona Polkuun kuuluva Kotiin tuotavat -palvelut. Luona Polku -palvelut tuottaa ja kehittää vaikuttavia sosiaalipalveluja, esimerkiksi asumis-, päihde-, kriisi- ja perhepalveluita, jotka vahvistavat apua tarvitsevan ihmisen omaa elämänhallintaa.

Lisätiedot:

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?