Luonassa innovointi on vakiintunut osaksi arkea ja koetaan luontevana tapana toimia. Luonalaiset ovat jättäneet jo lähes 100 ideaa innovaatiopankkiin, joista osa on edennyt toteutukseen saakka.
Luonassa innovaatiotoiminta ei ole irrallinen kehitysprojekti, vaan osa arkea, ajattelutapaa ja yhteistä #luonaote-kulttuuriamme. Työskentelemme nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa asiakkaiden tarpeet, palvelurakenteet ja teknologia kehittyvät. Siksi jatkuva kehittäminen ja innovointi ovat meille välttämättömiä sekä laadukkaiden palveluiden että kestävän ja inhimillisen työelämän edistämiseksi.
Mitä innovaatiotoiminta tarkoittaa Luonassa?
Luonassa innovaatiotoiminta tarkoittaa ennen kaikkea käytännönläheistä kehittämistä, joka lähtee ihmisistä. Innovaatiot voivat olla pieniä arjen oivalluksia tai laajempia palvelu- ja prosessiuudistuksia. Innovaatiotoiminta voi luoda edellytyksiä uusille, asiakaslähtöisille palveluille, jotka pohjautuvat käytännön kokemukseen ja todellisiin tarpeisiin. Kaikille innovaatioille yhteistä on se, että ne tuottavat aitoa arvoa asiakkaalle, luonalaisille ja parhaimmillaan jopa koko yhteiskunnalle.
Innovaatiotoiminta antaa mahdollisuuden tarkastella omaa työtä, parantaa sujuvuutta ja laatua sekä rohkaisee ehdottamaan ja kokeilemaan uusia toimintatapoja. Kehittäminen ja kehittyminen ovat kiinteä osa Luonan kulttuuria ja arjen tekemistä. Näin pysymme mukana toimintaympäristön muutoksissa ja pystymme vastaamaan niihin ketterästi ja ennakoivasti.
Innovointi luonalaisen näkökulmasta
Luonan palvelupäällikkö Jaana Wikström on innokas innovoimaan ja jättänyt useamman innovaatioidean niille varattuun postilaatikkoon. Häntä on myös palkittu ideoistaan kahdesti. Hän kuvaa innovaatiotoimintaa seuraavasti: ”Innovaatiotoiminta on minulle merkityksellisyyden kokemus. Se on tapa hyödyntää omaa osaamistaan yhteiseksi hyväksi ja vaikuttaa siihen, että työ säilyy mielekkäänä ja kehittyvänä.”
Luonassa innovointi yhdistää humaanin ihmiskäsityksen, asiakaslähtöisyyden ja kustannuskestävän toiminnan. ”Kun prosessit toimivat paremmin, työntekijöille jää enemmän aikaa laadukkaaseen kohtaamistyöhön. Se lisää työn iloa, tukee ammatillista kasvua ja parantaa asiakaskokemusta”, Jaana jatkaa.
Innovointi kuuluu kulttuuriin
Luonan #luonaote-kulttuuri luo edellytykset innovaatiotoiminnalle ja kannustaa kehittämiseen. Innovaatiot syntyvät usein arjen työstä ja kokemuksesta. #luonaote-kulttuurissa korostuu mahdollisuus vaikuttaa: jokaisella luonalaisella on mahdollisuus nostaa esiin havaintoja, ideoita ja kehitysehdotuksia. Kun työntekijät kokevat tulevansa kuulluiksi ja voivat aidosti vaikuttaa omaan työhönsä ja toimintatapoihin, syntyy myös halu kehittää ja uudistaa.
Toimimme ympäristössä, jossa muutos on jatkuvaa, ja siksi myös toimintatapoja on tarpeen kehittää. #luonaote-kulttuuri kannustaa tarkastelemaan totuttuja käytäntöjä avoimesti ja rohkeasti - ei siksi, että vanha olisi väärin, vaan siksi, että voimme löytää entistä parempia tapoja toimia.
Innovaatiotoimintaa tukee myös inhimillinen ja turvallinen ilmapiiri. Kun on lupa kokeilla, oppia ja myös epäonnistua, madaltuu kynnys kehittämiselle.
Jatkuvaa kehittämistä yhdessä
Luonassa innovointi ei ole yksittäinen hanke, vaan jatkuva prosessi. Se elää arjessa, kohtaamisissa ja yhteistyössä. Parhaat ideat syntyvät usein arjessa pienistä havainnoista ja yhteisestä keskustelusta.
Uskomme, että vain jatkuvasti kehittymällä voimme rakentaa inhimillisiä, vaikuttavia ja kestäviä palveluita myös jatkossa. Siksi innovaatiotoiminta on meille paitsi tärkeää, myös olennainen osa Luonan tapaa toimia nyt ja tulevaisuudessa.
Lue lisää: