Työllisyyspalvelut murroksessa – miten rakennamme yhtenäisen ja asiakaslähtöisen palvelupolun?

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuun siirryttyä kunnille ja työllisyysalueille sekä samanaikainen sote-uudistus ovat tuoneet esiin keskeisen haasteen: palvelut eivät kohtaa asiakasta riittävän ajoissa, sujuvasti tai hänen yksilöllistä tilannettaan huomioiden.

Kuntien ja työllisyysalueiden päättäjille kysymys on lopulta yksinkertainen, mutta samaan aikaan haastava: miten rakennamme kustannustehokkaan palvelujärjestelmän, joka tavoittaa asiakkaat ajoissa ja tukee heidän työllistymistään?

Tässä kirjoituksessa kokoan keskeiset havainnot Suoraa puhetta sotesta -podcastin kolmannesta jaksosta, jossa vieraanani oli Bravedon julkisten palvelujen johtaja Laura Åvall.

Kuuntele jakso Spotifyssa

Työllisyyspalveluiden saavutettavuus

Yksi keskeisimmistä tekijöistä on palveluihin pääsyn nopeus. Käytännössä tämä tarkoittaa siirtymää kohti matalan kynnyksen palveluita ja monikanavaisia sisääntuloväyliä.

Kun asiakas pääsee palveluun ajoissa, onnistumisen todennäköisyys kasvaa merkittävästi. Jos taas palveluun pääsy viivästyy, ongelmat ehtivät usein kasautua, ja samalla kasvaa myös tarve raskaampiin palveluihin.

Sama palvelu ei sovi kaikille vaan tarvitaan:

• digitaaliset palvelut niille, jotka pystyvät niitä hyödyntämään

• henkilökohtainen tuki niille, jotka sitä eniten tarvitsevat

Tämä ei ole vain asiakaslähtöinen ratkaisu, vaan myös järkevä resurssien käytön näkökulmasta. Työllisyyspalveluiden asiantuntijat voivat keskittyä työllistymisen esteiden selvittämiseen.

Yhtenäinen palvelupolku työllisyyspalveluissa

Palveluketjussa on tällä hetkellä haasteita erityisesti tilanteissa, joissa työtön tarvitsee samanaikaisesti työllisyyttä edistäviä palveluita ja sosiaali- ja terveyspalveluita. Työllisyys- ja sote-palveluiden väliin jää liian usein “katvealue”, johon asiakas putoaa.

Kuvittele esimerkiksi seuraavanlainen tilanne: työtön henkilö kärsii uupumuksesta tai mielenterveyden haasteista, ja hänellä ei ole kontaktia sote-palveluihin. Työllisyyspalveluissa saatetaan olettaa, että henkilö on työmarkkinoiden käytettävissä, vaikka hoitamatta on työllisyyttä estävä terveysasia. Nämä palvelut tulisi liittää osaksi samaa polkua, jolloin asiakkaan ei tarvitse miettiä, kuka mitäkin palvelua tuottaa.

Tämä on tyypillinen esimerkki tilanteesta, jossa asiakas jää palveluiden väliin, ei siksi, ettei palveluja olisi, vaan siksi, että kokonaisuutta ei johdeta yhtenäisesti.

Kokonaisuuden johtamisen yksi ratkaisu liittyy digitaalisten alustojen kehittämiseen. Digitaaliset alustat voivat paitsi tehostaa yhtenäistä palveluketjua, mutta ne voivat olla myös suuri parannus asiakkaan kannalta. Digitaalisissa alustoissa ja yhtenäisissä palvelunäkymissä palveluiden löydettävyys paranee ja tieto liikkuu sujuvasti organisaatioiden välillä. Ne voivat myös tukea niiden asiakkaiden aktiivisuutta, joilla työllistymisen esteet eivät liity esimerkiksi terveyteen tai toimintakykyyn.

Vaikuttavuuden parantaminen - tiedolla johtaminen työllisyyspalveluissa

Työllisyyspalveluiden vaikuttavuuden parantaminen edellyttää parempaa tiedolla johtamista. Tällä hetkellä yksi keskeinen haaste on palvelukentän sirpaleisuus: palveluita on paljon, mutta niiden ohjaus ei aina perustu riittävään tietoon. Ilman dataa resurssit kohdentuvat helposti väärin, tämä on kallista sekä inhimillisesti että taloudellisesti.

Työllisyyspalveluissa tämä tarkoittaa erityisesti kolmea asiaa:

1. Riskien tunnistaminen ajoissa

• ennaltaehkäisevien toimenpiteiden hyödyntäminen

2. Oikea palvelu oikealle asiakkaalle

• asiakas ohjataan palveluun, joka vastaa hänen tilannettaan

3. Palveluiden vaikuttavuuden mittaaminen

• mitä tuloksia syntyy ja millä kustannuksilla?

Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma ei ratkea ilman yhteistyötä

Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma on monisyinen. Ratkaisu ei löydy yhdestä toimenpiteestä, vaan yhteistyöstä. Tarvitsemme niin työnantajalähtöistä palveluiden suunnittelua kuin työnhakijoiden osaamisen systemaattista kehittämistä sekä palveluita, jotka yhdistävät nämä kaksi näkökulmaa.

Palveluiden rakentaminen kysyntälähtöisesti tarkoittaa suurta muutosta ajattelutavassa. Perinteiset, valmiiksi määritellyt palvelut eivät palvele yhtä tehokkaasti, katsoipa asiaa sitten työnhakijan tai työnantajan näkökulmasta.

Klassisen tilaaja–tuottaja-mallin rinnalle on nousemassa allianssityyppinen ajattelu, jossa

• tilaaja ja tuottaja suunnittelevat yhdessä

• tavoitteet ja riskit jaetaan

• onnistumisesta hyötyvät kaikki osapuolet

Tämä mahdollistaa aidosti asiakaslähtöiset ratkaisut ja nopeamman reagoinnin muuttuviin tarpeisiin.

Riittääkö rohkeutemme kokeilla, oppia ja uudistaa? Onko yhteistyöhön kannusteita? Lopulta kysymys ei ole siitä, tiedämmekö mitä pitäisi tehdä, vaan siitä, uskallammeko tehdä sen yhdessä.