Luona » Uratarinat » Wael Bakir
Työskentelen tällä hetkellä Luonassa taloushallinnon koordinaattorina. Olen monikulttuurinen työntekijä. Suunnittelu, kehittäminen, digitaalisuus, muutos ja strategia herättävät minussa kiinnostusta.
Suomeen saapui silloin noin 30 000 turvapaikanhakijaa. Heille järjestettiin majoituspaikkoja ja palveluita. Vastaanottokeskukseen etsittiin henkilöitä, jotka osaavat puhua suomen lisäksi arabiaa. Lisäksi toivottiin kokemusta asiakaspalvelusta. Ystäväni vinkkasi minulle Luonasta ja päätin hakea. Aloitin Luonassa lokakuussa 2015.
Luona oli iso muutos työelämässäni, koska siirryin kokonaan toiselle alalle eli sotealalle.
Aloitin ohjaajana ohjaustiimissä Robert Hubertintien vastaanottokeskuksessa. Työ oli mielenkiintoista, vaihtelevaa ja päivät olivat todella erilaisia. Ohjaajan tehtävän lisäksi toimin Luonassa strategialähettiläänä parin vuoden ajan. Strategialähettilään tehtävänä on välittää tietoa, ajatuksia, osaamista, ideoita, sisältöjä sekä toiveita edustamansa tiimin ja Luonan johdon välillä. Päätavoite on yrityksen vision, strategian ja tavoitteiden edistäminen.
Maaliskuussa 2019 siirryin etuuskäsittelijän tehtäviin. Viihdyin työssä todella hyvin, ja sain hyödyntää tradenomin koulutustani.
Taloushallinnon koordinaattorin tehtävään siirryin toukokuussa 2022. Työtehtävä on mielenkiintoinen ja vaatii tarkkuutta. Opin paljon uutta koko ajan.
Olen työskennellyt pitkään Luonassa eri tehtävissä ja saanut paljon työkokemusta, koska tehtävät ovat olleet niin erilaisia. On hienoa, että olen saanut kouluttautua, ja saanut palautetta työstäni. Näiden avulla olen päässyt kehittymään ammatillisesti.
Käsittelen päivittäin vastaanottokeskusten ostolaskuja ja teemme tiliöintejä. Teen myös paljon yhteistyötä palvelun toimittajien kanssa. Myös erilaiset raportit, myyntilaskut sekä lomakkeiden täytöt ja käsittelyt esimerkiksi kirjanpitoa varten ja tilaaja-asiakkaille kuuluvat työhöni.
Yhteistyö ja vuoropuhelu Luonan palveluiden esihenkilöiden ja tiimien kanssa on myös tärkeää ja sitä on kuukausittain.
Luona on antanut minulle mahdollisuuden kehittää itseäni ja myös kehittyä urallani. Luonassa on hyvä ja raikas työilmapiiri. Meillä on ammatillinen tiimi, ja saamme hyvän perehdytyksen erilaisiin tehtäviin. Luonassa on myös hyvät henkilöstöedut.
Työssäni on paljon erilaisia tehtäviä ja myös haasteita. Saan tehdä yhteistyötä mm. viranomaisten kanssa, mikä on kiinnostavaa. Työssäni on myös mahdollisuus oppia paljon uutta ja kehittyä.
Tärkein työtehtäväni on käsitellä ja tiliöidä vastaanottokeskusten laskuja. Toimintojen muuttuessa vaikutukset näkyvät tietenkin myös taloushallinnon koordinaattorin työssä. Aina pitää olla valmis muutoksiin.
#luonaote tarkoittaa minulle sitä, että olen ammattilainen kaikissa työtehtävissäni, kohtaan asiakkaamme sekä kollegan inhimillisesti ja toimin vastuullisesti sekä opin virheistäni.
Olen ylpeä siitä, että olen ollut mukana alusta saakka Luonan toiminnassa. Olen saanut vaikuttaa Luonan kehittymiseen eri työtehtävissä, ja saan kehittää itseäni ammattilaisena Luonassa.
Vaihde: 020 198 3444 ma-pe 8-16 (pvm/mpm)