Jaakko Valvanteesta piti tulla lähetyssaarnaaja. Nuorena hänen esikuvansa oli Nobel-palkittu teologi ja lääkäri Albert Schweitzer. Afrikkaan Valvanne ei koskaan lähtenyt, mutta eräänlainen saarnaaja hänestä kuitenkin tuli.
– Puhun sen puolesta, että vanhustenhoidon asenteet muuttuisivat asiakaslähtöisiksi, toimintakulttuuri ihmislähtöiseksi ja ammattitaito parantuisi, Valvanne sanoo.
Gerontologia tai geriatria eivät kiinnostaneet nuorta lääketieteen opiskelijaa. Valvanne kertoo, että hänen haaveenaan olikin tulla lastenlääkäriksi.
– Lähdin kesken pois ainoalta opintoihin kuuluvalta geriatrian luennolta. Tieni johti kuitenkin lopulta geriatriaan erikoistumiseen ja siihen perehtymiseen, miten vanhukset sairastavat.
Työ vanhustenhoidossa Espoon kaupungin kotisairaanhoidon vastuulääkärinä näytti Valvanteelle iäkkäiden ihmisten elämää monelta kantilta.
– Niistä vuosista alkaen olen halunnut tehdä kaikkeni, ettei iäkkäiden ihmisten tarvitsisi muuttaa ympärivuorokautiseen hoitoon neljän seinän sisään. Vanhukset kuuluvat omaan kotiinsa, mielestäni hoitolaitos on epäluonnollinen paikka asua, Valvanne sanoo painokkaasti.
Valvanne kertoo, että tutkimusten ja myös hänen oman kokemuksensa mukaan iäkkäät ihmiset haluavat asua kotona niin kauan kuin he pärjäävät siellä. Mutta entä sitten kun ihminen ei enää pärjää omassa kodissaan?
– Itse en usko, että kolhoosimainen hoitolaitos, jossa on tuntemattomia ihmisiä ympärillä, on hyvä ratkaisu. Ei siellä voi elää vapaasti omaa elämää tai tehdä niitä asioita ja aktiviteetteja, mitkä pitäisivät toimintakykyä yllä, Valvanne sanoo. Onneksi nykyään on monia edistyksellisiä hoitopaikkoja, joissa asiakaslähtöisyys ja kodinomaisuus toteutuvat varsin hyvin.
Hän peräänkuuluttaa uutta vastausta siihen, mitä sitten tapahtuu, kun toimintakyky heikentyy. Valvanteen mukaan perinteisissä hoitolaitoksissa ei pystytä tyydyttämään yksilöllisten iäkkäiden aikuisten ihmisten tarpeita. Tämä johtuu siitä, että ne on kehitetty omaisten ja ammattilaisten lähtökohdista. Jos halutaan uudenlaisia ja parempia tuloksia, on toimittava uudella tavalla ja kehitettävä esimerkiksi sellaisia asumisen muotoja, joissa on toimintoja ja palveluita lähellä, helposti saavutettavissa.
– Me olemme ajattelussamme hyvin palvelukeskeisiä. Ihminen kokee tarvitsevansa palvelua tai hänen ajatellaan tarvitsevan palvelua sen sijaan, että hänen pitää toimia itse. Mielestäni palveluilla usein passivoidaan ihmiset.
Iäkkäällä ihmisellä on aina oikeus omiin päätöksiin
Uudenlaisen toimintakulttuurin synnyttämisessä Valvanne mainitsee tärkeinä osasina ravitsemuksesta huolehtimisen, liikuntaan aktivoimisen, yhteisöllisyyden ja kuntouttavan toiminnan. Hänen mukaansa huomattava osa iäkkäistä ihmisistä pysyisi näistä asioista huolehtimalla toimintakykyisenä paljon pidempään.
Mikä muutosta hidastaa?
– Muutoksen tiellä on ensisijaisesti ymmärryksen ja osaamisen puute – samat asiat, jotka itseäni vaivasivat työurani alussa, Valvanne toteaa.
Lisäksi on luotava uusi asenne lääkärien ja terveydenhuollon ammattilaisten keskuuteen.
– Vanhus on iäkäs aikuinen, jolla on aina lähtökohtaisesti itsemääräämisoikeus, vielä muistisairaanakin. Hän saa tehdä itseään koskevia päätöksiä, vaikka ne näyttäytyisivät muille kuinka hölmöinä tahansa, Valvanne sanoo.
Tärkeä ulottuvuus hyvään elämään ja vanhenemiseen liittyy yksilön omaan vastuuseen. Toimintakykyä ei pidetä yllä vain ulkopuolelta tulevilla palveluilla, vaan ihmisen on pidettävä itsensä kunnossa tai kuntouttaa, jos kunto on huonontunut.
– Meidän ammattilaisten työ on diagnosoida masennus tai vaikkapa vajaaravitsemus, joka uhkaa jättää vanhuksen vuoteenpohjalle. Mutta hänen itsensä asia on syödä lääke, huolehtia monipuolisesta ravinnonsaannista ja pitää itsensä liikuntakykyisenä joka päivä, Valvanne sanoo, ja suosittaa samaan hengenvetoon vähintään kolmea tuhatta askelta päivässä.
Asiakaslähtöinen ajattelu vanhustenhoitoon
Asiakaskeskeinen ajattelu alkaa näkyä monilla yhteiskunnan aloilla. Vanhustenhoidon palvelujärjestelmää ei ole Valvanteen mukaan kehitetty lainkaan iäkkäiden kansalaisten tarpeesta käsin.
– Herättelen ihmisiä kysymällä, keitä varten sairaalat ovat olemassa. Puhutaan ”vuodeosastosta”, siis ikään kuin vuoteita varten olevasta osastosta. Osastojen vuoteetkin on suunniteltu ensisijaisesti hoitajia ajatellen, sillä ne ovat korkeita, etteivät hoitajien selät väsy heidän kääntäessään makaavia ihmisiä. Sairaalasänkyjä ei kuitenkaan yleensä saa niin alas, että hauras ikäihminen pääsisi omin toimin liikkeelle.
Valvanne kertoo anekdootin opintomatkasta Tanskaan, jossa hän vieraili 1990-luvulla tutustumassa vanhusten hoitoon. Hän muistaa hämmästelleensä sitä, että seurueen tulkki puhui jatkuvasti ”kansalaisista” ja heidän tarpeistaan ja toiveistaan ”potilaan” sijaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tulkin virhe, vaan taustalla ollut erilainen ajattelutapa. Tarjotun toiminnan tuli palvella kansalaisia, jotka itse määrittelivät omat tarpeensa.
Jaakko Valvanne on osallistunut aktiivisesti myös julkiseen keskusteluun vanhusten hoidon kehittämisestä. Hän on kirjoittanut 60+ – iloa elämään -kirjan sekä osallistunut Hoitokoti kuntoon -televisiosarjan tekoon.
Teknologia tukemaan muutosta
Uutta digitaalista teknologiaa esitetään usein ratkaisuna lähes kaikkiin sote-alan moninaisiin resurssiongelmiin. Digitaalisuus itsessään ei silti ole automaattisesti autuaaksi tuovaa.
Valvanne painottaa, että ensin pitää miettiä uudenlainen toimintamalli, joka aktivoi ihmisiä pois palvelujen kohteena olemisesta. Jos teknologia tukee tätä, se kannattaa ottaa käyttöön.
– Kuvapuhelinyhteys on hyvä, jotta ammatti-ihminen voi nähdä vanhuksen tilanteen. Mutta aivan tavallista puhelintakin voisi käyttää enemmän. Jos teknologia kannustaisi ihmistä vaikka ottamaan päivässä tarpeeksi askelia tai syömään paremmin, olisi näistä varmasti apua kotihoidon henkilökunnan työhön, Valvanne pohtii.
Yksilöllisyys on tärkeää, sillä ihmiset ovat eläkeiässä erilaisimmillaan.
– Sellaista ryhmää kuin vanhukset ei ole olemassakaan. On eri ikäisiä, eri toimintakykyisiä iäkkäitä aikuisia, joilla kullakin on omat tarpeet, toiveet ja taustat. Toiminnot ja mahdolliset palvelut pitää rakentaa tämä mielessä. Eri ihmisiä motivoivat erilaiset asiat, joku innostuu älykellosta joka laskee askelia tai muistuttaa nousemaan sohvalta, toisia ne eivät motivoi lainkaan.
Eläkkeellä on aikaa olla väljästi
Vastikään eläkkeelle siirtynyt Jaakko Valvanne toteuttaa saarnaamiaan teesejä vahvasti omassa elämässään. Hän kertoo nauttivansa eläkeläiselämän väljyydestä ja vapaa-ajasta puolisonsa ja perheen kanssa. Muun muassa puutarhanhoito nousee useasti keskustelun aikana esiin.
– Käymme vaimoni kanssa samassa jumpassa, vaikka vannoin, etten taatusti lähde mukaan. Uudeksi harrastukseksi on löytynyt myös seniorien uimaryhmä. En ikimaailmassa ajatellut löytäväni itseäni altaasta muiden harmaahapsisten kanssa! Mutta sosiaalisuus ja yhteisöllisyys ovat tärkeä osa hyvinvointia ja niinpä olen löytänyt tällaisia itsellenikin hieman yllätyksellisiä uusia harrastuksia, Valvanne kertoo nauraen.
– Olen saanut mahdollisuuden elää näin pitkälle ja aion elää vielä pitkään – tietäen, että elämä voi päättyä milloin vain, Jaakko Valvanne toteaa lopuksi.
