Luona » Uratarinat » Ramona Lindeman
Olin aiemmin taloushallinnon tehtävissä ja pidin siitä työstä paljon. Työ taloushallinnossa tuntui aina omalta. Työ on kuitenkin aika itsenäistä ja yksinäistä, kun jokainen keskittyy vain omaan hommaansa. Kaipasin osaksi työyhteisöä.
Satuin näkemään Luonan rekryilmoituksen somessa. Siinä haettiin etuuskäsittelijöitä Luonan vastaanottopalveluihin. Kävin tutustumassa Luonaan nettisivujen kautta ja pidin näkemästäni. Päätin hakea paikkaa. Pian olin jo haastattelussa ja kirjoittanut työsopimuksen. Luonassa olen ollut nyt vuoden, ja viihdyn todella hyvin. Työ on merkityksellistä ja tuntuu itselleni sopivalta. Nyt olen myös osa työyhteisöä, mikä on todella mukavaa.
Etuuskäsittelijät huolehtivat Luonan vastaanottopalveluissa olevien asiakkaiden raha-asioista. Varmistamme, että asiakkaat saavat tarvittavan taloudellisen tuen ja kortit, mihin tuki maksetaan. Työpäivämme koostuvat vastaanottorahahakemusten käsittelyistä, maksatuksesta, asiakaspalvelusta ja myös ihan perus toimistotöistä.
Asiakkaita palvelemme puhelimitse, Digipalvelu-chatissa ja sähköpostilla. Meillä on myös kerran viikossa asiakkaille ”FaceToFace” eli lähitapaamisaikoja keskuksessa.
Etuuskäsittelijä työskentelee vastaanottokeskuksissa ja yksityismajoituspalvelupisteissä. Itse työskentelen Luonan Valimotien toimipisteessä. Työ on joustavaa päivätyötä ja voin työskennellä paljon myös etänä.
Valimotien ja Pitäjänmäen keskuksissa etuuskäsittelijöitä on seitsemän. Olen myös heidän tiimivastaavansa. Etuuskäsittelijöiden tiimivastaavia Luonassa on yhteensä kolme. Huolehdimme, että keskuksissa on asiat kunnossa, ja raportoimme Luonan vastaavalle etuuskäsittelijälle. Tiimivastaavan tehtäviin kuuluu etuuskäsittelijän perustehtävien lisäksi mm. työjärjestysten laatiminen, tiimien tiedottaminen, kokousten järjestäminen ja vetäminen sekä työn ja työyhteisön kehittäminen. Kaikenlainen työn organisointi oikeastaan.
Työssäni pidän erityisesti vaihtelevista työtehtävistä ja asiakaspalvelusta. Uuden oppiminen ja ongelmanratkaisu pitävät motivaationi korkealla. Pidän myös Exceleistä ja niiden kanssa puuhastelusta, vaikka välillä yksityiskohtainen tarkistus onkin aika puuduttavaa. Tiimivastaavan työ on myös todella palkitsevaa. Tuntuu hienolta, kun on koko tiimin luottamus ja saan olla mukana kehittämässä keskuksen etuuskäsittelijöiden työtä.
Luonassa on ihanat työkaverit ja todella hyvä yhteishenki. Olemme jokainen kasvaneet ammatillisesti ja ikään kuin hitsautuneet yhteen. Luottamus tukee yhteistyötämme.
Luonassa on myös matalahierarkinen ja avoin kulttuuri. Ihan kaikki ovat todella helposti lähestyttäviä, titteleistä riippumatta. Myös esihenkilötyö toimii Luonassa hyvin.
Monikulttuurisuus on todella ilahduttavaa! Olen valitettavasti kohdannut työelämässä paljon ennakkoluuloja, mutta Luonassa tällaista ei ole. Meillä jokainen saa olla oma itsensä.
Romako-työnantajapooli on hakupalvelu, jossa romanitaustaiset opiskelijat ja työnhakijat voivat etsiä itselleen sopivia työnantajia, työ- ja harjoittelupaikkoja varten.
Luonassa kaikki ovat rekrytoinneissa samalla viivalla. Tämä on tärkeä osa Luonan vastuullisuutta.
Lue lisää Romako-työnantajapoolista täältä.
Vaihde: 020 198 3444 ma-pe 8-16 (pvm/mpm)